Julkaistu 3.6.2020

Viime viikosta USA ja suuri osa muusta maailmasta on täyttynyt surusta, kivusta, vihasta ja epätoivosta. Mutta viimeiset tuhannet vuodet ovat olleet isolle osalle ihmiskuntaa täynnä surua, kipua vihaa ja epätoivoa. Museot ovat paikkoja, joissa historiaa tallennetaan ja näytetään. Suuri osa tätä historiaa on kivuliasta ja turmeltunutta – suuri osa historiaa on maalattu valkoiseksi.

Taideinstituutioilla, kuten meillä, on vielä pitkä matka edessään. Museot ja niiden kokoelmat eivät ole vapaita rakenteellisesta rasismista, joka on ollut osana niiden syntyä. Asioiden täytyy muuttua laajalla ja syvällisellä tasolla. Haluamme vilpittömästi olla osana muutosta. Toivomme, että voimme osaltamme kannustaa muitakin olemaan mukana muutoksessa kohti yhdenvertaista maailmaa.

Amos Rex on syrjinnästä vapaa alue 365 päivää vuodessa. Uskomme myös, että vahva organisaatio kestää kritiikkiä. Se kestää katsoa itseensä ja tarkistaa, mitä se voi ja mitä sen pitää tehdä paremmin. Haluamme kehittyä, oppia, poisoppia ja kuunnella. Me voimme toimia paremmin. Me kaikki voimme, ja meidän täytyy.

Black Lives Matter.
#museumsforequality

 

Lue kansainvälisen museoneuvosto ICOMin julkaisu (englanniksi)