Oun kierros

Videotaiteen äärelle on joskus vähän tahmeaa pysähtyä. Videoissa voi olla ihmeellisiä ääniä, ne levittäytyvät seinälle kuin elokuvateattereissa, mutta kuitenkaan ei saa syödä popcornia! Ne saattavat olla tooooosi hitaita, tai täynnä nopeasti vaihtuvia kuvia.

Oukin saattaa vierähtää suoraan videoteoksen ohi maalauksen ääreen, johon on usein helpompi keskittyä. Mutta toisaalta videotaide on ihastuttavan jännittävää.

Ou on nyt keksinyt muutaman vinkin, miten videotaidetta voi katsoa. Tervetuloa mukaan!

Usein Oulle käy niin, että se pyörähtää videoteoksen äärelle ihan sattumalta ja miettii, onko se keskellä jotain tarinaa. Videossa voi olla alku ja loppu tai sitten se voi olla päättymätön lenkki. Joskus videot ovat (mega) pitkiä, joskus (pikkurillisen) lyhyitä.

Ou testaa!

Ja testi osoittaa, että taidenäyttelyssä videon äärelle voi jäädä niin kauan kuin huvittaa, oli se sitten pieni piipahdus tai tunti!

Jos teoksessa ei ole tarinaa, sellaisen voi keksiä itse. Tai sitten videota voi yrittää katsoa jollakin muulla tavalla. Kuvittele, että seuraava video onkin maalaus, joka liikkuu. Millaisia värejä ja muotoja videossa näkyy?

Enson, eli ympyrän, maalaaminen yhdellä siveltimen vedolla on vanha japanilainen tapa harjoitella mielen rauhaa ja keskittymistä. Ympyrän ei edes ole tarkoitus olla täydellisen pyöreä, vaan näyttää tekijän omalta kädenjäljeltä.

Videon on tehnyt kansainvälinen taideryhmä nimeltä teamLab. Heidän ryhmässään on satoja jäseniä, hurjaa! Jotkut osaavat piirtää tai tehdä musiikkia, jotkut ideoida, ja jotkut ovat todella hyviä tietokoneiden kanssa. Yhdessä he miettivät miten näyttää tuttuja asioita uudella tavalla, kuten esimerkiksi Enso-teoksessa.

Ensossa tavallisesti papereille maalattu jälki on siirtynyt videolle. Jos ympyrä olisi paperilla, sen sisään ei voisi sukeltaa samalla tavalla kuin videossa. Videossa ympyrä pyörii, joten sen voi nähdä monesta eri suunnasta. Siveltimellä tehty jälkikin näkyy lähempää ja tarkemmin kuin paperilla.

Vanhan harjoituksen hengessä, Ou päättää kokeilla rauhoittumista Enson äärellä. Ou hengittää syvään sisään, ja hitaasti ulos. Hengitä sinäkin. Voit myös maalata ilmaan mielikuvitusympyrän, tai seurata videolla esiintyvän ympyrän muotoa käsilläsi. Miltä sinun Enso näyttää? Onko se värikäs tai piikikäs? Kenties ovaali tai tosi paksu?

Ou pohtii, miltä hänen oma musteympyränsä näyttäisi… Mutta tajuaa sitten, että onhan jo itsekin ympyrä!

Ou huomaa, että videotaide voi näyttää eriltä, jos sitä katsoo seisten tai istuen.

Taidenäyttelyssä ei välttämättä ole samanlaisia tuoleja, tai joskus edes penkkejä, kuin vaikkapa elokuvateatterissa.

Ou vaihtaa paikkaa ensin oikealle ja sitten vasemmalle.

Videotaidetta voi katsoa myös läheltä (hui) tai sitten vaikka iiiihan kaukaa nurkan takaa. Tai vaikkapa maaten lattialla tai ylösalaisin (kyllä, museossakin voi tehdä näin, kunhan kokeilee varovaisesti).

Kokeile eri kulmia ja etäisyyksiä!

Taiteilija Anna Estarriolan teos Matka-alttari jumaluudella on pienempi kuin pahvinen muuttolaatikko. Ou luuli, että kaikki videotaide kuuluisi katsoa isolta ruudulta. Mutta sehän ei pidä paikkansa! Jotkut ovat ihan pikkuriikkisiä.

Taiteilija on tehnyt kätevän kokoisen matka-alttarin, jota voisi tarvittaessa kuljettaa vaikka mukanaan. Alttarit ovat erilaisia pöytiä tai korokkeita, joiden äärellä pidetään uskonnollisia seremonioita, kuten rukoillaan. Myös kallio voi toimia alttarina!

Videon alttarissa seikkailee pieni ihminen. Hän siivoaa, kuorii perunoita, ja näyttää pyyhkivän itse videolasia, kuin ikkunaa sisältäpäin. Alttarin takana näkyy pieni ovi ja pienet portaat. Sitäkö kautta tämä pieni ihminen pääsee alttarista sisään ja ulos? Ou ihmettelee, minne ihminen menee öisin, kun sitä ei näy missään! Ou on käynyt tarkistamassa.

Tässä teoksessa video on osa puista matka-alttaria, eli teosta ei voi oikein katsoa ilman sitä. Joskus näyttelyssä voi olla useampi video vierekkäin, tai jopa päällekkäin, joita kuuluu näyttää yhdessä. Joskus taas ei ole niinkään väliä, missä seurassa ja miten videota näytetään. Ensi kerralla kun käyt taidenäyttelyssä, voit miettiä tätä.

Anna Estarriola: Matka-alttari jumaluudella, 2015
Videoinstallaatio, yksikanavainen video
installaatio, puinen alttarikaappi, iPad Air, 45 × 50 × 45 cm
Videodokumentaatio teoksesta: kamera: Jukka Kiistala, video editointi: Anna Estarriola

Videotaideteoksessa voi tapahtua paljon, niin paljon että ei saa ajatuksesta kiinni. Usein videotaiteessa on kuvan lisäksi jonkinlainen ääni. Silloin voit kokeilla sulkea silmäsi ja kokea videoteoksen vain äänen kautta. Mitä ääniä kuulet teoksesta? Tai ehkä viereisellä museovieraalla on kopisevat kengät tai kahisevat housut? Mistä ne kertovat?

Entä jos olet kotona, tai puistossa, tai koulun pihalla. Tai jos laitat lempikappaleesi soimaan. Sulje silmäsi hetkeksi ja kuvittele – millaiselle videolle se ääni kuuluisi? Keksitkö maailman, joka on ihan erivärinen, tai vaikkapa supernopeutettu? Olisiko siinä tarina, vai ei?

Jos videossa ei ole ääntä, Ou saattaa keksiä teoksessa oleville ihmisille omia vuorosanoja, ihan niin kuin leikkiessä ystävien kanssa.

Joskus Ou tykkää teoksesta, oikein nauttii. Ja joskus taas ei. On hyvä muistaa, että videotaidetta ei tarvitse ymmärtää tai kokea kauniiksi. Kuten kaikessa taiteessa, sinulla saa olla siitä ihan oma mielipiteesi! Joskus taiteilija myös tekee jotain, jolla toivoo vähän hämmentävänsä ihmisiä.

Ou huomaa, että videoteos voi jäädä mieleen kauaksi aikaa sen jälkeen kun on sen nähnyt, oli se sitten kiva tai ei. Ehkä taide on silloin onnistunut tehtävässään?