Elokuvat

Sveitsi 2018
85 min
Ohjaaja: Christoph Schaub

Sveitsiläisohjaaja Christoph Schaub tunnetaan myös arkkitehtuuriin liittyvistä dokumenttielokuvistaan. Elokuvassa Architecture of Infinity tapaamamme arkkitehdit ovat Peter Zumthor, Alvaro Siza Vieira ja Peter Märkli sekä taiteilijat James Turrell ja Christina Iglesias. Mukana on myös virtuoosirumpali Jojo Mayer. Pääsemme niin Ranskaan, Portugaliin, Espanjaan kuin Sveitsiin ja jopa Ruotsiin Skogskyrkogårdenin hautausmaalle. Näemme huikaisevan kauniita paikkoja ja rakennuksia. Kertomus on samalla matka henkisyyteen halki tilan ja ajan.

Filmin henkilöt edustavat kukin alansa huippua. Heidät näemme omissa työympäristöissään – piirroksineen, paperipinoineen, tuhkakuppeineen kaikkineen. Ohjaajaa on kiehtonut se, kuinka Alvaro Siza aamuisin peittää tupakkapaketin varoituskuvan arkkitehtonisella piirroksella, kuin uhmatakseen kuolevaisuutta ja aikansa rajallisuutta.

Medianäkyvyyttä tavoittelevan nykyarkkitehtuurin ja aikamme visuaalisen hälyn keskellä sielu lepää tämän elokuvan seurassa. Henkisyys voi todellakin olla läsnä arkkitehtuurissa, eikä suinkaan yksin sakraalitiloissa. Ohjaaja itse pitää mm. Zürichin rautatieasemahallia eräänlaisena äärettömyyden tilana ja paikkana, joka jo yli sata vuotta sitten oli antamassa merkityksiä uutta aikaa edustaneelle junalla matkustamiselle. Sielukkailla ja tavanomaisen tuolle puolen kohottavilla tiloilla ja paikoilla on aina oltava sijansa ihmisten elämässä, uskonnosta ja maailmankatsomuksesta riippumatta.

Kanada 2018
81 min
Ohjaaja Joseph Hillel

Joseph Hillelin elokuva City Dreamers esittelee neljä kerrassaan huikeaa naista. He ovat Phyllis Lambert, Blanche Lemco van Ginkel, Cornelia Hahn Oberlander ja Denise Scott Brown. Heidän uransa ja ammattinimikkeensä ovat moninaiset: arkkitehti, puutarha- tai maisema-arkkitehti, kaupunkisuunnittelija, kuraattori, yliopisto-opettaja/kouluttaja/valistaja ja aktivisti. Kaikilla on takanaan merkittäviä saavutuksia mutta myös kokemuksia ajasta, jolloin naisten on nähty olevan näissä ammateissa toisarvoisia. Silti he ovat jättäneet näkyviä ja huomattavia jälkiä jo viime vuosisadan rakennustaiteeseen ja kaupunkien historiaan.

Kaikilla neljällä on kokemuksia työskentelystä nimekkäiden arkkitehtien kanssa. Heitä ovat Mies van der Rohe, Le Corbusier, Louis Kahn ja Robert Venturi. Scott Brownille jätettiin jakamatta maailman merkittävin Pritzker-arkkitehtuuripalkinto siitä huolimatta, että hän ja palkittu Venturi olivat työpari. Tämän päivän näkökulmasta kyseessä oli skandaali.

Nämä naiset tekevät vieläkin töitä ja ovat aktiivisia, kuten Phyllis Lambert perustamassaan Kanadan arkkitehtuurikeskuksessa. Elokuvan tekijää on innoittanut ennen kaikkea tapa, jolla he ovat omistautuneet pohtimaan sitä, miten tehdä kaupungeista inhimillisiä ja kaikenlaisia kansalaisia palvelevia ja iloa tuottavia paikkoja. Heidän työnsä on vaatinut suunnatonta määrätietoisuutta ja itsensä likoon laittamista. Siinäkin nämä henkilöt ovat onnistuneet, suorastaan esimerkillisesti.

Berliini 2019
100 min.
NOW Collective
Ohjaus ja käsikirjoitus: Nico Weber

Saksalainen dokumenttielokuva kertoo Rügenin saarelle toteutetusta lomaparatiisista. Kilometrien pituinen ja yllättävän modernistinen Prora ei kuitenkaan ehtinyt toimia alkuperäisessä, kansallissosialismia palvelevassa tehtävässään. Muistomerkkinä arkkitehtuurin käyttämisestä propagandan välineenä sillä on nyt huikea tarina kerrottavanaan.

Ja kas, Prorassa vietetään vihdoin myös lomia. Sitä ennen sen yli ovat pyyhkineet niin fasismi, toinen maailmansota kuin DDR:n eli sosialismin aika. Ajan hammas on myös ehtinyt rouskutella ja nakerrella nurkkia. Purettavaksi Prora on sen sijaan liian suuri.

Tänään puhuu myös sijoittajien ja majoittajien maailma, sillä Proraan on tehty mm. loma-asuntoja. Paikan historian tallentamisella ja kartoittamisella eli Proran omalla dokumenttikeskuksella on kokonaisuudessa myös oma paikkansa ja tehtävänsä.

Ohjaaja Nico Weberin ja työryhmän dokumentti tuo nähtäväksi ja kuultavaksi kerroksellisen tarinan mittavasta rakennelmasta, joka sittenkin saa taas katsoa tulevaisuuteen. Valtava kompleksihan ei itsessään ole tehnyt mitään pahaa. Tekijöiden lähestymistapa ei ole lineaarinen vaan monisuuntainen. Pääsemme sekä kuvausryhmän kanssa että arkistomateriaalin myötä niin Italiaan kuin Yhdysvaltoihin ja kurkistamaan aikaan, jolloin Berliiniin rakennettiin muuri. Mutta ketkä laitettiinkaan töihin – ja mistä syystä?

Palkittu dokumentti on vavahduttava, mutta katsojalle samalla myös vapauttava.

Islanti 2020
Kesto: 70 min.
Ohjaaja: Jóhann Jóhannsson
Elokuvanäytös yhteistyössä Islannin suurlähetystön kanssa.

Säveltäjänä tunnettu islantilainen Jóhann Jóhannsson ohjasi science fictionin kategoriaan luokitellun multimediateoksen, josta hyvin erikoisella tavalla tehtiin myös hänen nimissään toteutettu elokuva. Tekijä itse menehtyi vuonna 2018. Elokuva Last and First Men sai ensi-iltansa vuonna 2020 Berliinin Berlinale-elokuvajuhlilla.

Teos perustuu kirjailija Olaf Stapledonin samannimiseen romaaniin vuodelta 1930. Stapledonin kirjaan pohjaava ja myös filmimateriaalia käsittänyt multimediateos esitettiin ensi kertaa vuonna 2017 Manchester International Festival -taidetapahtumassa. Musiikista vastasi tuolloin BBC:n sinfoniaorkesteri. Myöhemmin teos esitettiin myös Lontoon Barbicanissa ja Sydneyn oopperatalossa.

Stapledonin alkuperäisteosta oli uudeksi kertomukseksi Jóhan Jóhannssonin kanssa muokannut José Enrique Macián. Kokonaisuus muokattiin ohjaajan kuoltua ja hänen kunniakseen ihan oikeaksi elokuvaksi.

Äänimaailmasta on vastannut Yair Elazar Glotman. Kertojana on Tilda Swinton, jonka tarinaa johdatteleva ääni tuo elokuvaan oman lisänsä. Multimediateokseen liittyvä filmiosuus oli kuvattu entisessä Jugoslaviassa. Yhtä pääosaa esittävätkin sodan tuloksena hajonneen maan kukkuloilla sijaitsevat oudot, jättimäiset muistomerkit.

Elokuva vie meidät tulevaisuuteen ja aikaan, jolloin ihmiskunta on jo kokonaan ohittanut ratkaisevat, parempaa tulevaisuutta kohti johtavat mahdollisuutensa. Massiiviset arkkitehtoniset veistokset tuovat palkittuun mustavalkoiseen filmiin ainutlaatuista vaikuttavuutta.

Viro 2020
Kesto: 75 min
Käsikirjoitus ja ohjaus: Margit Mutso
Elokuvanäytös yhteistyössä Viron suurlähetystön kanssa.

Leonhard Lapin kuuluu niihin virolaisiin arkkitehteihin ja taiteilijoihin, joiden radikaalilla toiminnalla oli kantava merkitys maan itsenäistymiselle vuonna 1991. Ryhmä arkkitehteja sai jo vuonna 1984 merkittävää sivustatukea sekä erikoisen ponnahduslaudan Neuvostoliiton miehittämästä kotimaastaan, ylös ja ulos avaraan maailmaan. Näkyvyyttä antoi Suomen Rakennustaiteen museon näyttely Yhdeksän arkkitehtia Tallinnasta. Lapin on näistä taiteilijoista ja arkkitehdeista yksi ehdottomasti luomisvoimaisimmista.

Nuorempana hän oli oman aikansa villikko, avantgardisti ja uneksija. Arkkitehti Margit Mutson käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttifilmi vie hänen jännittävään taustaansa, ja kirjaa arkistomateriaalin kera radikaalien ja jopa uhkarohkeiden virolaisten taiteilijoiden ja arkkitehtien aktioita ja performansseja. Pääsemme käymään Lapinin suunnittelemissa keskenään hyvinkin erilaisissa rakennuksissa ja seuraamme hänen toimiaan uusien teosten parissa. Saamme kutsun jopa Lapinin perheen värikkääseen päivällispöytään.

1990-luvun alussa Lapin on Juhani Pallasmaan kanssa tehnyt kirjan nimeltä Architecture of Silence. Omiakin teoksia on useita kymmeniä. Lapinin näyttely Tühjus ja ruum – Tyhjyys ja tila Tallinnan taidemuseo Kumussa vuonna 2018 oli merkkitapaus. Suomessa Lapinin Kivistön alikulkutunneliin tekemä viirukas seinämaalaus on 200 metriä pitkä.

Bangladesh 2018
Kesto: 107 min.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Sundaram Tagore

Oxfordissa taidehistoriaa opiskellut, Intian Kalkutassa syntynyt Sundaram Tagore sai nuorena apurahan, joka innosti häntä tutustumaan myös Bangladeshin hallintokeskukseen Dhakassa. Arkkitehti Louis Kahnin (1901–1974) suurella intensiteetillä luoma ja rakentajien yhtä suurella vaivalla rakentama kokonaisuus teki häneen järisyttävän vaikutuksen. Tagoren oli pakko ottaa selvää siitä, miksi tuo maaginen paikka on juuri sitä mitä se on.

Hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa elokuva Louis Kahn´s Tiger City on huikea kertomus eräänlaisesta löytöretkestä: mitä kaikkea Saarenmaalla syntynyt, mutta sittemmin Yhdysvaltoihin muuttanut ja vasta kypsemmällä iällä todellisen arkkitehti-identiteettinsä tavoittanut Kahn oli kokenut? Mikä kaikki nähty ja tehty on muokannut Sher-e-Bangla Nagarista eli Tiikerien kaupungista ja melkein kuin taivaista sijoillensa veden keskelle pudonneista rakennuskappaleista muodostuvan ainutlaatuisen paikan?

Pääsemme kiehtovalle matkalle Bangladeshin historiaan ja maan traagisiinkin vaiheisiin. Vierailemme Kahnin läheisesti tunteneiden ihmisten luona ja paikoissa, jotka olivat jättäneet myös Kahniin omat jälkensä. Kuulemme katkelmia hänen legendaarisista luennoistaan ja saamme kutsun lähteä ohjaajan kanssa vaeltamaan niin Philadelphian, Venetsian, Rooman kuin Ateenankin katuja.

Elokuva on eräänlainen unenomainen matka todellisen arkkitehtuurin ytimeen.

Tanska 2020
Kesto: 55 min.
Ohjaus: Selin Fokdal, Kaspar Astrup Schröder
Elokuvanäytös yhteistyössä Tanskan suurlähetystön kanssa.

Kööpenhamina kuuluu maailman asuttavimpiin ja aidosti iloisiin kaupunkeihin. Nyt se voi myös ylpeillä pyrkimyksestä tehdä välttämättömyydestä hyve.

Kun noin kymmenen vuotta sitten järjestettiin arkkitehtuurikilpailu jätteenpolttolaitoksesta, ei todellakaan arvattu, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Nyt Amagerin kaupunginosassa on valmiina sekä valtavan suuri voimala-polttolaitos että sen koneistoja kuin naamiona peittävä pujottelumäki näköalapaikkoineen, kapulahisseineen, samppanjabaareineen ja kiemurtelevine kuntopolkuineen. Tarjolla on jopa mahdollisuus harjoittaa vuorikiipeilyä pitkin voimalan korkeaa seinämää.

Pähkähullulta aluksi tuntuneen ajatuksen takana on maailmankuuluksi noussut Bjarke Ingelsin arkkitehtuuritoimisto BIG. Tilaaja uskoi kuitenkin hankkeen perusajatukseen. Peräänantamattomuus ja tinkimättömyys laadun suhteen tuottivat tulosta: nyt on kööpenhaminalaisilla ikioma voimalamäki, jolta näkyy niin kaupungin panoraama, Juutinrauman silta kuin Ruotsin puolen Malmön kierteinen tornitalo Turning Torso. Itse voimala kuuluu päästöiltään maailman puhtaimpiin. Nyt se on sekä sitä että paljon, paljon enemmän.

Elokuva seuraa Amager Bakkeksi tai CopenHilliksi nimettyä projektia sen suunnitelmista ja rakentamisesta ensimmäisiin mäenlaskuihin ja kiipeilyihin saakka. Vaikka hanke on myös herättänyt kritiikkiä, eikä mahtava savupiippu myös utopioihin uskovan Ingelsin alkuperäisen idean mukaan pölläyttelekään jättiläismäisiä sikarinpolttajistakin muistuttavia vesihöyryrenkaita, on yleisön vastaanotto ollut riemuisa.

Yhdysvallat, 2017
Kesto: 68 min
Ohjaaja: Alice Elliott

Manhattanin Hell´s Kitchen on kaupunginosa, johon sijoittui kuulu elokuvamusikaali West Side Story. Pahamaineiselle alueelle rakennettiin myöhemmin ja kuin ihmeen kaupalla kaksi tornitaloa. No ovat olleet täynnä vuokra-asuntoja, ennen kaikkea kulttuurin piirissä työskenteleville.

Vuonna 2020 Emmy-palkittu dokumentti antaa entisten asukkaiden kertoa, mitä Manhattan Plazaksi nimetty paikka on heille merkinnyt ja millaista siellä oli asua. Näyttelijät ja muut luovan työn tekijät saivat uransa suvantokausien aikana jopa maksaa pienempää vuokraa.

Käsikirjoittaja-näyttelijä-koomikko Larry David joutui nuorempana esittämään kaduilla puolihullua sekakäyttäjää, säästyäkseen varkailta ja muulta ikävältä. Ympäristö kuitenkin muuttui tulokkaiden myötä. Uudet asukkaat tukivat ja toivat mukanaan moninaista taloudellista toimeliaisuutta.

Elokuvassa haastatellaan hankkeessa mukana olleita maailmankuuluja näyttelijöitä sekä lähiympäristön yrittäjiä ja rakennusten ja niiden historian tuntijoita. Hurjaan menestykseen noussut näyttelijä Samuel L. Jackson toimi nuoruudessaan alakerran ovimiehenä.

Manhattan Plaza toi turvan taloudellisesti epävarmoissa oloissa työskenteleville luovien alojen lahjakkuuksille. Samalla se edesauttoi tukemaan koko ympäristön ja Broadwayn nousua kukoistukseen. Tuotannossakin on mukana talojen entisiä asukkaita. Kertoja on elokuvista ja TV-sarjoista tuttu Chazz Palminteri.

Kanada 2014
Kesto: 54 min.
Käsikirjoitus, ohjaus: Marcia Connolly ja Catherine Knight
Elokuvanäytös yhteistyössä Kanadan suurlähetystön kanssa.

Fogo Island on saari Pohjois-Atlantilla Kanadan itärannikolla. Paikkana se on karu, outo ja kiehtova. Elokuva kertoo erikoisen tarinan sen asukkaista ja näiden osuudesta poikkeuksellisen kunnianhimoiseen hankkeeseen.

Kalastuksesta elantonsa saanut saari oli pitkään kärsinyt asukaskadosta. Saarelta alun perin kotoisin oleva ja mantereella vaurastunut Zita Cobb sai ajatuksen auttaa omalla tavallaan. Taustalla on sekä syvä rakkaus syntymäpaikkaan että juurtunutta ja lujaa tahtoa. Saarelle rakennettiin arkkitehtuuriltaan omintakeinen majatalo Fogo Island Inn ja taiteilijoille ateljeetiloja. Asialle omistautunut arkkitehti Todd Saunders kutsuttiin Norjasta asti, mutta toteutukseen tarvittiin lukuisia paikallisia tekijöitä ja rakentajia.

Osin jättiläisjaloilla seisova, puurakentamisesta ja paikallisten huonekalupuuseppien taidoista ja hyväntuulisista käsitöistä tunnettu hotellimajatalo on yhdistelmä saaren omaa perintöä, uutta muotoilua ja nykyarkkitehtuuria. Asukkaina on ollut valtiojohtoa ja filmitähtiä, mutta majatalossa on myös saarelaisia palveleva elokuvateatteri.

Elokuva vie huikeisiin maisemiin. Cobbin johdattelemana kerrotaan myös kyvystä ajatella ja tehdä toisin. Tyylikkään majatalon tarkoitus on toimia saarelaisten uutena tulonlähteinä, vailla massaturismille tai ylellisyysmatkailulle tyypillisiä, usein banaalejakin tunnusmerkkejä. Opimme myös, millainen väri on ”Fogo Islandin vihreä”.

Ranska, 2020
Kesto: 90 min.
Ääni ja kuva: Ila Bêka
Editointi: Louise Lemoine & Ila Bêka

Ila Bêka ja Louise Lemoine on arkkitehtuurielokuvaa uudeksi kehittänyt palkittu aisapari. Mustavalkoinen Tokyo Ride vie meidät sateiseen miljoonakaupunkiin. Pääsemme tekijöiden kanssa suorittamaan eräänlaista road movieta suloisen ja oikukkaan Alfa Romeo Giulian kyydissä.

Giulian ratissa on kuulu japanilainen arkkitehti Ryue Nishizawa, joka vie elokuvatekijät itselleen merkittäviin paikkoihin ja tapaamaan kollegaansa Kazuyo Sejimaa. Yhdessä he perustivat arkkitehtuuritoimiston nimeltä SANAA ja ylsivät jopa maailman arvostetuimmalle Pritzker-arkkitehtuuripalkinnolle. Tämä siitäkin huolimatta, että toimiston alkuvuosina yhteistyö oli jatkuvaa vääntöä ja kinastelua. Tämän he kertovat ihan itse. SANAA:n toimistossa Sejima kertoo omasta päivärytmistään ja uutteran arkkitehdin arkirutiineista. Saamme myös tietää, mikä on Nishizavan lempirakennus Tokiossa.

Ajaessaan hän pohtii ihailemansa mantereisen Euroopan tai Intian arkkitehtuuria ja vertaa näkemäänsä ja kokemaansa Japaniin. Kotimaa muodostuu saarista, joita ympäröi alati liikkeessä oleva meri. Jo se tekee maan arkkitehtuuristakin erilaista. Pääsemme myös syömään sushia sen erikoisen henkilön luokse, jolle Nishizahava suunnitteli kiinnostavan useaksi kappaleeksi hajautetun yhden miehen unelmatalon. Siitä on jo olemassa elokuva, nimeltään Moriyama-San.

Ruotsi 2021. 150 + 15 min
Englanninkielinen tekstitys
Tekijät: Kajsa Andersö ja Tomas Boman.
Elokuvanäytös yhteistyössä Ruotsin suurlähetystön kanssa.

Dokumentaristit Kajsa Andersö ja Tomas Boman ovat määrätietoisesti ja hienotunteisin työskentelymetodein seuranneet ja filmanneet Tukholmaan vuonna 1916 valmistuneen arkkitehti Carl Bergstenin suunnitteleman Liljevalchin taidehallin laajennusosan Liljevalchs+:n rakentumista ja valmistumista. Keskustelua herättänyt lisärakennus toteutettiin, jotta saadaan sekä lisää näyttelytiloja että pidettyä taidehalli yleisölle aina avoimena myös uusia näyttelyitä pystytettäessä.

Yhdeksän vuoden aikana kuvattu dokumenttifilmi kertoo, mitä kaikkea uusien tilojen valmistuminen on edellyttänyt. Katsoja pääsee seuraamaan laajaa ammattitaitoa ja suunnittelua vaatineita rakentamisen vaiheita. Erikoisen, nyt valmiin pääjulkisivun ja sen kimaltavien lasipalleroiden ja peilien syntyhistoria sekä arkkitehti Gert Wingårdhin ja arvostetun taiteilija Ingegerd Råmanin välinen hedelmällinen yhteis- ja luomistyö ovat tärkeä osa rakennuksen hienostuneen arkkitehtuurin kertomusta.

Liljevalchs+ joutui jo työmaavaiheessa yllättävän arvostelun kohteeksi ja historisoivia koristeita julkisivuihin kaipaavan sosiaalisen median ryhmän hampaisiin. Dokumenttielokuvan yleisönä me saamme sen sijaan tutustua monien ihmisten taitavan yhteistyön tuloksena valmistuneeseen rakennukseen. Tiedämme myös, miltä ihan oikeasti näyttää, kun ovet on avattu, juhlalliset avajaiset takana, teokset paikallansa, näyttelyt saaneet yleisönsä ja kahvila tyylikkäät nahkapenkkinsä.