Yhteyttä etsimässä

Laitela, Ismo Laitela

Minä olen Laitela, Ismo Laitela. Koko Suomen tuntema äijä, näyttelijä Esko Koveron nahkaa lainaava MIES! Minä olen Suomen pitkäikäisimmän päivittäisdraamasarjan pitkäikäisin hahmo, jonka pihisevän miesäänen kuulee iltapäivisin yläkoulun käytävillä SinäTuubaPaskoissa ja kello 19:30 joka ilta, ja kun sulkee silmänsä, on Ismo sielläkin.

Minä olen olemassa suomalaisessa tajunnassa, vaikken oikea olekaan. (nauraa) Vitsi! Olenhan minä oikea. Minä olen homopoikaansa hakkaava isä, minä olen Facebook-kommentit Hesarin punavihreiden kolumnien alla. Suomi ei ole punavihreä vaan sinivalkoinen. Ja jos joku alkaa puhua värisokeudesta, tikulla sitä silmään. Minä olen Suomi. Minä olen sotien trauma, jota kannamme puhumattomuudessamme ja itsemurhatilastoissamme edelleen. Usko pois. Minä olen varmaan jokainen Mielensäpahoittajan katsoja, mutten yksikään DREAMGIRLSin jäsenistä. Mikä DREAMGIRLS?

Laitela, Ismo Laitela. Minä olen ISMO! Mutten suinkaan se Ismo, joka tunki suomalaiseen tajuntaan 26. tammikuuta 1999. Kyllä se on nyt niin että Laitelan poika, se on muuttunut mies! En minä enää hakkaa. Eihän Ismo enää lyö. Minä voin olla transfobinen, koska homopoikani korjaa, etten saisi. Minä voin sanoa transnaista entiseksi mieheksi, koska vien hänet alttarille. Kaikki televisiosyntini hyvitetään, koska minä olen hölmö, tyhmä ja Ismo. Ismo… Ismo saa tehdä mitä vain.

Olemassa minä olen ainoastaan, koska koko maailmani murtuisi ilman minua. Ilman Salkkareita ei ole Ismoa eikä Ismoa ole ilman Salkkareita.

Kerran minä näin unen, painajaisen. Minä heräsin lavastevalojen täyteen loisteeseen. Ne polttivat silti hämärämmin kuin ennen. Lavasteikkunasta minä katsoin ulos ja näin Pihlajakadun palavan. Pihlajakatu muuttui Huvilakaduksi niin kuin se muuttuu kaikille niille ysärilapsille, jotka varttuvat Salkkareiden äärellä ja sitten muuttavat Helsinkiin ja unohtavat sen. Unohtavat minut! Painajaisessa minun 20-vuotias maailmani sulaa pois, nyt vain Elias Gould rämpyttää tästä paikasta. Mitä Elias Gould mistään mitään tietää?

I Had A Sex Dream About My Best Friend

I had a sex dream about my best friend. I had a sex dream about my best friend. Englanniks se ei satu sanoo. Se oli sellanen kesäillan uni, se miljöö oli lainattu jostain meidän miljoonasta muistosta. Me oltiin bissellä ja sit me mentiin Heseen ja se oli ihan normaalia joo mut sit mä katoin kun sä dippasit soijatikkuja siihen ainoaan vegaaniseen dippiin ja sit se uni niinku hyppäs. Ja tiiätsä kun unessa on läsnä mut tarkkailee tilannetta niinku kuitenkin kaukaa niinku kärpänen? Me oltiin kännissä mun luona mut se ei ollu mun kämppä. Sun hampaat oli mun kaulalla ja sun kieli oli mun kurkussa ja mä hukutin itteni sun syliin… I had a sex dream about my best friend. Tai en mä ollu siinä unessa sun paras kaveri, ku ei se ollu mun kämppäkään, mä olin joku muu. Mä näin susta unta jonkun kanssa. Sillä oli sen kämpässä se sama Ikean mustavalkoraitainen matto, joka tyyliin kaikil on, mut sillä oli ollu se jotenkin eka. Se oli sillä tavalla parempi, oikeestaan kaikilla tavoilla ja just sulle. Sulla oli niin hyvä olla ja aattelin siinä unessa, tai en mä oikeestaan aatellu, tunsin vaan, tiesin vaan, että sä olisit oikea. Nyt kun me nähdään niin musta tuntuu ku tapais julkkiksen, en mä osaa oikein olla ja mä joudun hengittään syvemmin ja puhuun fiksummin ja nyt kun tätä puhuu ääneen niin mä oon tainnut muuttua. Niin mä mietin että jos tulis sellanen Black Mirror -teknologia et sä voisit kattoo mun unikatalogia niin voisit sanoa oonko mä nyt se, joka oli sun kaa mun unessa. Koska jos se olin mä… koska jos se en sit ollu mä niin painukaa vittuun mun unesta. Yöt on pitkiä muutenkin kun näkee unta jossa panee parasta kaveriaan. Nii. Sattuu se näköjään sanoa.

Oktaavipoliiseja

Mitä unta sää näit?

Mä en muista mitä mä näin, mut mä heräsin niin että mä olin ihan kamalan väsyny. Siis ihan saatanan väsyny. Mä nukuin seittemän tuntia, mikä on ihan solid, tai niinku ei se oo sellainen kasikasikasi, niinku sellainen mistä joidenkin onnellisempien ihmisten äidit puhuu, mut kyl seittemällä tunnilla elää. Tai niinku jumalauta, joku elää neljälläkin tunnilla. Ja yläasteellakin mä olin ihan loputtoman uneton, mutta jumalauta että kun mä oon nyt väsyny.

Sit edellisenä yönä mä nukuin yhdeksän tuntii enkä mä heränny kertaakaan, mutta kun seiskalta iPhonen herätys soi, mun luomet ja raajat ja kaikki ajatukset painoi. Ne paino, ne paino niin… Sit mä skippasin kaikki päivän luennot ja nukuin kuus tuntia päikkäreitä. Kuus tuntia. Mä heräsin pimeään ja mä heräsin väsyneenä. Sit tuli mieleen se kerta joululomalla joskus tyyliin kasiluokalla kun mä olin valvonu netissä kaikki yöt ja menin tavallista aikaisemmin nukkuun. Tyyliin kahelta. Sit mä heräsin neljältä ja olin sillei damn vittu Mimmi nukuit sitten taas iltapäivään asti. Mä vedin housui jalkaan ja aattelin et mä meen mun mummon luo naapuriin syömään italiansalaattia kun me tehtiin sitä aina jouluisin ämpäreissä. Se oli salee mun ainoo hyvä joulumuisto. Mummolle oli ihan ookoo tehä se italiansalaatti ilman kinkkuu, se oli mun eka tai toka joulu ilman lihaa. Tai ehkä me tehtiin vaa erillinen salaatti mulle. Emmä tiiä mut kuitenkin sitä tehtiin, ja mä söin sitä ämpäreittäin.

Mut sit kun mä huomasin et kotona kukaan muu ei ollu hereillä mä katoin uudelleen kelloa ja tajusin et oli aamuneljä. Mulla oli mun eka iPhone ja olin laittanu siinä sen AM/PM-kellon, mä olin niin siisti tyyppi. Kello oli neljä aaäm. Mä olin nukkunu pari tuntia. Olin mä varmaan sillonkin väsyny mut mua hävetti se ajatus et olin nukkunu niin pitkään. Se paino enemmän. Mua hävettää aina jos mä nukun kahteentoista. Hyi vittu. Ikävä mummoa. Unissa mä tapaan aina mummoa ja mulle tulee niin levollinen olo, se on outoo. Se on itseasiassa aika tosi outoo ja surullista, unessa mä ja mummo jutellaan tai kerron sille jotain koulu- tai teatterijuttuja tai vaikka et mä teen teosta vitun fenomenaaliseen taidemuseoon ja se tais olla ylpeä, emmä tiiä. Ehkä se kysy mikä femonenaalinen. Mä kysyin et voinko ottaa sen ikkunalaudasta inspiraatiota. Hermesetasista, hermotipoista, kuolinilmotuksesta ja kaikesta sellasesta.

Äiti kirjotti oman FB-julkaisunsa kommentteihin, et harvemmin se funtsii et entä jos, mut jos mummo olis nähnyt mut vetämässä mun yo-puhetta, se olis ollu varmaan aika tohkeissaan. Se itketti mua. Niin, unissa mä aina näen mummoa ja meidän hengaamisessa on aina läsnä se fakta tai alateksti että mummo on kuollu. Mut jotenkin se ei niinku siinä haittaa, mä aattelen vaan et miten siistii et voin silti nähdä sitä. Siinä on aina vähän sellanen haikee kaiho et ylettyispä tää tunne tähän todellisuuteen, toiseen maailmaan, todelliseen maailmaan, mut se on siinä unessa toissijaista. Niistä unista mä herään aika surullisena mutta silti niinku lohdutettuna. En tiiä oonko sillon ihan niin väsyny. Nyt kun tätä miettii niin tuli mieleen et mun täytyy nähä vielä mun pikkusisko valkolakki päässä, jos se sellaisen haluu. Tai nähä se vaan sellasena kakskymppisenä kriisinä. Sillei et sen pitäis tietää kuka se on eikä se haittais vaik se ei tietäis mut olis ihanaa vaan niinku nähä se. Ja halata sitä. Sillei et sitä nolottaa ja kylkiluihin sattuu. Ja mun täytyy nähä kuinka Hämeenkadun puut kasvaa viel takasin. Sen mä tahon kyllä nähdä. Ja ylipäätään Tampereen sporan. En kyl tiiä haluunko nähä Salkkareiden päättymistä, se mua tavallaan pelottaa ihan sikana. Niinku naurettavan paljon. Sekä siks että sitä sarjaa ei voi lopettaa hyvin että siks että sitten jonkun muun sarjan pitää ottaa se Suomen Paskimman Sarjan mantteli, mitä jos mää oon tekemässä sellaista? Aika moni Salkkari-tyyppi kävi samaa koulua ku mä. Voi paska.

Kuudentena päivänä Jumala nukahti sohvalle eikä Hän ehtinyt sunnuntain sukupuolitapaamiseen, joten Jumala pyhitti sunnuntain lepopäiväksi. To do -listalta jäivät hoitamatta me muut. Jumala sentään sai unta.

Miten tää puheenvuoro liittyy muhun?

Ei se liitykään. En minä jaksa puhua tämän maailman säännöillä.

Aa okei.

Minä olen lopen kyllästynyt!

Minä olen lopen kyllästynyt tähän käteeni, oikeastaan molempiin niistä, kaikkiin jänteisiin ja niveliini. Olen kyllästynyt koko maailmaan. Maailma on vain pöytälaatikollinen lakeja. Maailmaa vartioivat mitkä lie oktaavipoliisit, jotka kyseenalaistavat kaiken, mikä minussa on omaa. Minä olen lopen kyllästynyt, ikävystynyt, väsynyt, uupunut, fatiikin anastama, väsynyt kuin Lou Reed siinä yhdessä biisissä tai kyllästynyt kuin kaikki kuolleet kissani. Kaikki kuolleet ideani, ääneni, kasvoni ja kaikki minäni. Mitkä lie oktaavipoliisit osoittivat minusta puhki kaiken paitsi keuhkoni. Oktaavipoliisit kyseenalaistivat äänihuuleni ja posliiniposkeni ja katkaisivat kaikki kutrini. Mitä lie kohtalon ivaa, että hengitän kehnossa kehossa ja pumppaan verta raajoihin, jotka eivät ole minun. En minä ole mikään Jukolan Jussi. En minä ole enää mikään muu kuin väärä. Minulla on vain yksi haave.

Minä haaveilen tanssista tarkka-ampujan kanssa. Haaveilen tangosta tarkka-ampujan kanssa. Tanssisalin laidalta hän poimisi seinäruusuminut, pyörittäisi minua kuin kaikki ne karusellit, joihin äidillä ei ollut varaa minua viedä.

Ja sitten tarkka-ampuja taivuttaisi minut viimeisen kerran. Tekisi viimeisen taivutuksen ja ampuisi kaulaani reiän, tähän aataminomenan kohdalle.

Ei tarvitsisi edes olla tarkka. Tuossa tuo patti möllöttää, odottaa napakymppiä. Napanikin saisitte ampua, muistutuksen siitä, että olen edes tähän maailmaan ja tähän nahkaan syntynyt.

Ei oo tarkoituksenmukaista puhuu unista.

Ei ole tarkoituksenmukaista puhua unista.

ITKUKOHTAUKSIA

kaipuu,
nostalgia,

surullinen uutinen

ikävä

pms,
menkat,
hormoonit

häpeä,
pelko

yksinäisyys
tyhjästä
tuleva
melankolia
———-
hyvästely ja
—————–
pelko siitä,
että
hyvästelee
lopullisesti
——————————————————
toisen paha
olo
avuttomuus
———————————————–

Jätin aamupalan väliin, koska mun oli syötävä koulussa edes vähän. Muuten kaverit ois huomannu jotain outoa.

En syönyt eilen ennen kuutta mitään.

Join viisi kuppia kahvia ja kolme pulloa vettä, jottei nälkä tuntuis.

Söin pussillisen raakoja porkkanoita, koska niissä on vain vähän kaloreita.

Söin eilen soijajogurttia ja kokonaisen vesimelonin.

Ostin suklaapatukoita neljästä eri kaupasta, jottei myyjä älyä mun syövän niitä kaikkia.

Ajattelen ruokakaupan kassajonossa jatkuvasti, miten muut tuijottavat mua ja mun ostoksia.

Kävelin raivokkaasti 17 kilometriä syötyäni edellisenä päivänä pizzan ystävieni kanssa.

Valehtelin äidille syöneeni päivän aikana lounaan ja välipalan. Todellisuudessa se iltapalajogurtti oli kaikki, mitä sinä päivänä söin.

Käveltyäni 15 km päätin, että iltapalana on kaksi raakaa porkkanaa. Söin lopulta korvapuustin, pussillisen porkkanoita, limua, kolme leipää ja puoli levyä suklaata.

Mulla ei voi olla kotona ruokaa, sillä pelkään herääväni yöllä syömään sen kaiken.

Söin pirkan maapähkinävoita suoraan purkista koko päivän kestäneen paaston jälkeen. En pystynyt lopettaa.

Ajattelen ruokaa koko ajan.

Täytyi valehdella, että olin syönyt jo.

Mua alkaa paniikinomaisesti hymyilyttää, kun joku kysyy, miksen tule yhdessä syömään.

Laskin rahkapurkin, banaanin, puurohiutaleiden ja kahvin yhteiskalorit, ja lähdin pakonomaiselle kävelylle.

Kävelin 10 km ja päätin, etten syö illalla mitään.

Huolimatta päätöksestäni olla syömättä, söin kolme leipää putkeen ja paketillisen jäätelöä.

En pysty lopettaa syömistä.

Käytin kaksi viikkoa joka toinen päivä ulostuslääkkeitä.

Tiedän, ettei kaksi lämmintä ateriaa päivässä ole liikaa.

Olen elinvoimainen, kun tunnen ketoosin.

Banaanissa on hiukan alle 100 kaloria.

Vehnä turvottaa.

Nälkä kutittaa.

Kuukautiseni ovat niukat ja hengitys haisee ketoosilta.

Tallensin täydellisen instagram-kuvan, jotta se motivoisi mua olemaan syömättä huomenna.

Kukaan ei epäile mulla syömishäiriötä.

Mulla on koko ajan kulissit.

Valehtelen jatkuvasti jostain.

Seuraan, mitä muut syövät.

Huolestun, jos joku on syönyt mua vähemmän.

On päiviä, että syön oikein ja paljon.

Mitä edes tarkoittaa syödä oikein ja paljon?

Turpoan helposti.

Olen sairas.

Lopettaminen olisi epäonnistumista.

Syöminen on epäonnistumista.

Syömättömyys on epäonnistumista.

Epäonnistuminen on pahin mahdollinen tilanne.

Epäonnistun päivittäin.

Alan ehkä polttaa tupakkaa, jotta nälkä pysyis loitolla.

Päätän syödä yhden nektariinin. Syönkin kaikki kolme.

Ruoka ei säily kotona, syön kaiken kaapeissa olevan.

En hallitse itseäni.

Pienenä sanottiin, että nauti nyt syömisestä, aikuisena kaikki alkaakin vain kertymään.

Nyt olen aikuinen.