Epson on kansainvälinen teknologian edelläkävijä, jonka tavoitteena on yhdistää ihmiset, asiat ja tiedot alkuperäisten tehokkaiden, kompaktien ja tarkkojen tekniikkojensa avulla. Yritys, jonka tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa mustesuihkutulostimia, digitaalisia tulostusjärjestelmiä, 3LCD-projektoreita, älylaseja, tunnistusjärjestelmiä ja teollisuusrobotteja, on sitoutunut edistämään innovaatiota ja ylittämään asiakkaiden odotukset mustesuihkutulostuksen, visuaalisen viestinnän, puettavan tekniikan ja robotiikan alueilla.

Japanissa sijaitsevan Seiko Epson Corporationin johtama Epson-konserni koostuu eri puolilla maailmaa sijaitsevista 86 yrityksestä, joissa työskentelee lähes 80 000 työntekijää. Epsonilla ollaan ylpeitä yrityksen jatkuvasta panostuksesta paikallisiin yhteisöihin ja ympäristönsuojeluun.

Epson ja museot

Digitaalinen taide on nykypäivää ja Epson on tässä kehityksessä mukana projektoriteknologiallaan. Taide tarjoaa parhaimman elämyksen, kun teknologia toimii näkymättömästi, mutta parhaalla mahdollisella tavalla.

Epsonin edistyksellinen projektoriteknologia oli syy siihen, miksi Amos Rex valitsi juuri Epsonin projektorit avajaisnäyttelyn toteuttajaksi. TeamLabin näyttelyssä värien kirkkaus ja kontrastit saavat suuren painoarvon. Lisäksi teknisen toteutuksen haastavuus vaatii kaikkien yli 100 projektorin toimimista saumattomassa yhteistyössä, minimaalisilla huoltotoimenpiteillä. Epson pystyi myös tarjoamaan runsaasta valikoimasta toteutukseen soveltuvat mallit.

Tule ja koe digitaalinen taide-elämys Amos Rexissä!

Myös Epsonin suurkuva- ja taidetulostimia on käytetty maailmanlaajuisesti jo vuosikausien ajan valokuvataiteen museoissa. Taidekuviin Epson on kehittänyt DigiGraphie®-sertifikaatin. Epsonin lanseeraama DigiGraphie-sertifikaatti teoksessa takaa, että tuloste on aito jäljennös alkuperäisestä, osa rajoitettua erää ja luotu noudattaen tarkkaan määriteltyä digitaalista prosessia. Digigraphie-leimatut jäljennökset tulostetaan Epsonin tietyillä suurkuvatulostimilla valikoiduille paperilaaduille käyttäen Epsonin UltraChrome™ -musteita. Aito Digigraphie-tuloste on numeroitu ja taiteilijan signeeraama, ja lisäksi sen mukana tulee alkuperätodistus.

Digigraphien avulla valokuvaajat ja taiteilijat pystyvät kontrolloimaan alkuperäisen teoksen jäljennöksiä ja samalla suojelemaan työnsä arvoa. Epsonin kokemus laadukkaasta digitaalisesta tulostuksesta takaa, että Digigraphie-tulosteet täyttävät niin asiakkaiden kuin ammattilaistenkin vaatimukset.

Epsonin kehittämä 3LCD teknologia (www.3lcd.com) kehitettiin jo 80-luvulla ja se on edelleen värivalovoimaisin teknologia projektoreissa. Lyhyesti 3LCD teknologia merkitsee sitä, että Epson-projektoreissa on yhtä suuri valkoisen ja värillisen valon teho, joten niiden tuottamat värit ovat kirkkaat ja eloisat. Tavallisissa projektoreissa värillisen valon teho voi olla vain kolmasosa valkoisen valon tehosta. Kun värikirkkaus on pienempi, värit voivat vaikuttaa tummemmilta ja elottomammilta. Haaleat värit saavat koko kuvan näyttämään elottomalta. Värien kirkkaus ja luonnollisuus vaikuttavat elämykseen niin museoissa, yrityksissä, kouluissa, tapahtumissa kuin kotiteatterissa. Epsonin projektorit ovat kaikki 3LCD projektoreita.

Epsonin uusin kehitysaskel on vuonna 2016 lanseerattu laserfosforiteknologia, jossa valonlähteenä on perinteisen lampun sijaan laser. Valolähteenä laser on erittäin pitkäikäinen ja käyttäjäystävällinen, sillä se vaatii hyvin vähän huoltotoimenpiteitä. Esimerkiksi yritykset, opetusala, museot ja digitaaliopasteisiin erikoistuneet yritykset voivat toteuttaa näillä projektoreilla vaikuttavia, huippulaadukkaita esityksiä. Menestyksekäs visuaalinen viestintä vaatii terävää ja tarkkaa kuvaa, siksi Epsonin projektorit takaavat, että yrityksesi viesti näkyy parhaimmalla mahdollisella kuvalla. Epson on myös kehittänyt laservalonlähteellä toimivia kotiteatteriprojektoreita.

 

 

Viimeisimmillä laserprojektorimalleilla Epson on osoittanut, että laserteknologia ei ainoastaan ​​pysty tarjoamaan visuaalisesti upeaa kuvaa, vaan myös vähentää huomattavasti laitteen omistajan kustannuksia. Projektorit, jotka yhdistävät 3LCD-tekniikan laservalolähteen kanssa ovat huoltovapaita.

Epsonin laserprojektorit käyttävät lukuisia diodeja, jotka pystyvät tuottamaan jopa 25 000 lumenin kirkkauden. Jos perinteisen projektorin lamppu rikkoontuu, ei projektori enää tuota kuvaa. Laserprojektori sen sijaan kestää useankin diodin rikkoontumisen ilman kuvan sammumista. Tämä takaa sen, ettei yksikään tärkeä esitys keskeydy. Epson on lisäksi kehittänyt laserteknologiaa epäorgaanisella fosforikiekolla, joka on UV –valon- ja lämmönkestävä ja siten erittäin kestävä. Sen ansiosta Epson pystyy tarjoamaan laserprojektoreille jopa 5 vuoden ja 20.000 käyttötunnin takuun. Laser-projektioteknologia on monipuolinen ja tarjoaa lisäarvoa kaikissa käyttötarkoituksissa niin kotiteatterista suuriin auditorioihin tai ulkotiloihin.

Jos haluat lisätietoja Epsonin installaatioprojektoreista, lue lisää tästä.

www.epson.fi