Näyttelyopas: Generation 2026
Generation on Amos Rexissä kolmen vuoden välein järjestettävä näyttely, joka esittelee 15–23-vuotiaiden taiteilijoiden teoksia. Se on ainutlaatuinen katsaus uuteen luovaan sukupolveen, ja monen nuoren teokset ovat ensimmäistä kertaa julkisesti näytteillä.
Osallistujat valitsee raati, johon kuuluu Amos Rexin tiimin lisäksi edeltävien Generation-näyttelyiden taiteilijoita ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Ainoat valintakriteerit ovat, että hakijoiden on oltava tietyn ikäisiä ja heillä on oltava yhteys Suomeen. Luovia rajoitteita ei ole.
Generation 2026 on näyttelyn neljäs toteutuskerta.
Snowdrop Áine-Fae Belmont | Duc Anh (Ducky) Cong & Nguyet Minh Hoang | Erial Dolores | Tara Haikka | Aarne Heikura | Rosa Helenius | Rauha Helin | Eeli Hilme | Eino Intosalmi | Eevi Kaila | Elli Kavén | Tekla Kokkonen | Paavo Kärki | Konsta Laaksosaari | Emilia Lehikoinen | Hafsa Mahamed | Stanislava Ovchinnikova | Sofia Parland & Erix Aboltins | Lena Patta | Veera Pelkonen | Arvi Penttilä | Aarni Pieski, Eeva Airavaara, Lilja Kervinen & Lucian Lovén | Gabriella Presnal | Esteri Punin, Elsa Kerava, Aaro Uusitalo, Iiris Itäkannas & Joanna Linnapuomi | Ly Rahtu | Rafael Rainti | Viola Rauta | Tapio Rokkonen | Elli Roth | Lari Rouvinen | Oiva Rytkönen | Melissa Sende | Nóra Somos | Taika Sorjonen | Alva Strang & Rafael Denisov | Leo Terävä & Aliina Kemppainen | tibs | Vilma Tietäväinen | Aura Tiira | Veikka “pvp” Toivari | Sani Tolonen | Victoria Torboli | Siiri Torvinen | Siiri Turpeinen | Johan Urrutia | Iida Viio | Sofia Vuorenmaa | Helmi Westerlund | xyny | Mira Özdemir
Snowdrop Áine-Fae Belmont
Snowdrop Áine-Fae Belmont on multimediataiteilija, joka luo yleisöä muuttavia immersiivisiä elämyksiä. Hän aloitti opinnot Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa vuonna 2024. Belmontin töitä on ollut esillä muun muassa Nuori Taide 2025 -tapahtumassa, Finnkinossa, galleria Maa-Tilassa, Sibelius-Akatemiassa ja Kuvataideakatemiassa. Hän voitti Digital Big Screen 360° -kilpailun ensimmäisen palkinnon vuonna 2024.
Aiempi versio Generation 2026 -näyttelyssä nähtävästä teoksesta oli mukana vuoden 2024 PAU-festivaalilla.
Dance of Silence (Hiljaisuuden tanssi)
2026, performanssi
”Dance of Silence on performanssi, joka kutsuu tanssimaan hiljaisuudessa ja tilassa.
Taiteilija tanssii museon läpi ääneti lukuun ottamatta hänen asunsa helmistä kuuluvaa ääntä. Hän on liikkuessaan meditatiivisessa tilassa ja vaikuttaa olevan tietämätön yleisöstä, vaikka yleisö on osa teosta. Olet tervetullut liittymään tanssiin mukaan, mutta muista olla hiljaa ja läsnä.
Kuulun nigerialaiseen ijaw-vähemmistöheimoon, ja teoksessa tarkastelen kulttuuriperintöäni vaatetuksen ja ijaw-tanssiaskelten kautta. Virkattu, helmin koristeltu asu on saanut inspiraationsa taustastani, ja se on viimeistelty perinteisillä asusteilla.”
Duc Anh (Ducky) Cong & Nguyet Minh Hoang
Duc Anh (Ducky) Cong ja Nguyet Minh Hoang tapasivat toisensa lukion musiikkikerhossa Hanoissa. Ystävyys ja yhteinen intohimo syvenivät, kun he alkoivat luoda yhdessä digitaalista taidetta. Lukiosta valmistumisen jälkeen he suuntasivat taideyliopistoihin eri maanosiin mutta pitivät yhteyttä myöhäisillan puheluiden kautta. Lukiomuistot saattavat haalistua, mutta kunnianhimo on tallella: taiteessaan Ducky ja Minh yhdistelevät omien kokemustensa pohjalta vietnamilaista kulttuuria designiin, tarinoihin ja kuviin.
Tết – Vietnamese Lunar New Year, Reimagined
(Vietnamilainen lunaarinen uusivuosi, Uudelleentulkinta)
2022–2026, osallistava installaatio
”Teossarja sai alkunsa tarpeesta juhlistaa ja jakaa perinteitä, joiden parissa kasvoimme.
Kuukalenterissa aika jakautuu kahteentoista vuoden pituiseen sykliin, ja jokaisella vuodella on oma eläinmerkkinsä: rotta, härkä, tiikeri, kissa, lohikäärme, käärme, hevonen, vuohi, apina, kukko, koira tai sika. Sykliin yhdistyy kymmenen taivaallista runkoa (Giáp, Ất, Bính, Đinh, Mậu, Kỷ, Canh, Tân, Nhâm ja Quý), joista kuhunkin liittyy yin tai yang sekä yksi viidestä elementistä (metalli, puu, vesi, tuli ja maa). Yhdessä ne muodostavat järjestelmän, joka muokkaa ymmärrystämme ajasta, suunnasta ja asioiden luonteesta.
Digitaalisen taiteen kautta luomme uudelleen Vietnamin Tet-juhlan perinteitä, tapoja ja arkkitehtuuria ja kutsumme katsojat mukaan sen juhlavaan rytmiin ja ajattomaan kauneuteen.”
Erial Dolores
Erial Dolores on joutomaa. Ymmällään, utelias ja alhainen. Hän on elektronisen musiikin tekijä ja monialainen taiteilija, joka yrittää löytää paikkansa maailmassa. Hän työskentelee löydettyjen medioiden ja esineiden parissa luoden uusia yhdistelmiä, merkityksiä ja tunteita.
Erial, Daniel, James.
Taiteilijalla on monta naamiota ja nimeä.
hechizo
2025-2026, ääni-installaatio
”Taide on se, jonka puoleen käännymme, kun sanat ja ajatukset eivät riitä itsemme ymmärtämiseen.
Pelkään tulevaisuutta, nykyisyyttä ja roskaa. Olemme lajina saastuttaneet vesistöjä suuruutta tavoitellessamme. Joku pesee vaatteensa siinä saastuneessa vedessä. Toisen rikkinäinen puhelin on toisen mahdollisuus lähettää työhakemus.
Heitämme asioita ylimielisesti pois ja oletamme niiden unohtuvan.
hechizo on ahdistusta. Se kalvava tunne, että roska on elossa ja jossain vaiheessa se iskee takaisin.”
Tara Haikka
Tarina on viesti ja komedia sen terävöitetty kieli. Vakavat aiheet eivät menetä merkitystään, kun ne puetaan nauruksi, päinvastoin, niistä tulee lähestyttävämpiä, inhimillisempiä, osa arkea.
Tara Haikka on käsikirjoittaja ja ohjaaja, jonka elokuvissa huumori toimii keskeisenä työkaluna vaikeiden aiheiden, sekä yhteiskunnallisten teemojen purkamiseen. Haikalle elokuva on jaettu kokemus, joka kuuluu kaikille. Yleisön tavoittaminen ei ole kompromissi, vaan tarkoitus: ilman katsojaa tarina ei elä.
Päivänkakkara
2024–2025, video
”Kolme toisilleen tuntematonta naista kohtaavat metsässä, ja huomaavat yllättäen jakavansa saman salaisuuden.
Pari vuotta sitten nuori mies kysyi minulta, olenko koskaan pieraissut. Kysymys oli naiivi, mutta vastaukseni paljasti jotain syvempää: en tietenkään. Miksi torjuin jotain niin inhimillistä?
Päivänkakkara on elokuva häpeästä, naiseudesta ja yhteisön voimasta.”
Aarne Heikura
Aarne Heikura asuu Helsingissä ja opiskelee maisema-arkkitehdiksi. Taiteessaan hän tutkii arkipäiväisyyttä, rumuutta, naiiviutta ja kuviteltuja tulevaisuuksia. Hänen työskentelyään inspiroivat havainnointi, lainaaminen, uusiokäyttö ja asioiden kääntäminen päälaelleen.
Have a seat (Paina puuta)
2025, installaatio
”Tämä tuolien sarja on syntynyt kiinnostuksestani tutkia pettymyksen tunnetta, jota koemme, kun huomaamme merkkejä siitä, ettemmeole tervetulleita johonkin paikkaan. Törmäsin vihamieliseen suunnitteluun ensimmäisen kerran lapsena kotikaupunkini julkisen liikenteen pysäkillä . Se on usein hienovaraista, joka on ominaisuus, jonka tahdoin muuttaa. Teos korostaa ihmisen uteliaisuutta väkivaltaa ja epämukavuutta kohtaan, niin fyysisessä kuin psykologisessa mielessä. Minua kiehtoo huumori keinona, jonka avulla voi paljastaa asioita uudessa valossa.”
Rosa Helenius
Heleniuksen taiteellista työskentelyä ohjaa suurien ja monimutkaisten tunteiden avaaminen visuaalisesti ja tarinankerronnallisesti. Teokset pohjaavat hänen omiin kokemuksiinsa ja ajatuksiinsa, joita hän käsittelee lähtökohtaisesti piirtäen ja maalaten. Nykyään työskentelyyn kuuluu myös keramiikka sekä animaatio, josta erityisesti on löytynyt keino oman sisäisen maailman havainnollistamiseen. Heleniuksen taiteessa oleellista on tekniikoiden sekä materiaalien kokeilu ja tarkastelu ja siten halu löytää uusia itseilmaisun tapoja.
Muutokset
2024, keramiikkainstallaatio
”Muutokset on toteutettu osana muotoiluopintojeni kandidaatin opinnäytetyötä. Ajatuksena oli yhdistää kaksi mielenkiinnonkohdettani: animaatio ja keramiikka. Mitä tapahtuu, jos tarkastelee keramiikkaa paperinomaisena pohjana ja lähestyy sitä perinteisen 2D-piirrosanimaation näkökulmasta? Animaatio tapahtuu laattoihin tehtyjen kaiverrusten sekä lasitemuutosten avulla.
Keramiikalle ominainen ennalta-arvaamattomuus pakottaa kontrollista luopumiseen ja on merkittävä tarinankertoja tuodessaan muutoksia ja tekstuureja animaatioon. Video kutsuu tarkastelemaan yksittäisiä laattoja lähempää.”
Rauha Helin
Rauha Helin on kuvataiteilija, joka työskentelee pääosin valokuvallisten metodien parissa. Taiteessaan hän on kiinnostunut kuvan dokumentaarisuudesta ja todistusarvosta. Hänen kuvakielensä saa vaikutteita koetusta ja nähdystä maailmasta, sekä hänen omista henkilökohtaisista todellisuushavainnoistaan, joiden kautta hän tutkii katseen asettumista, läsnäoloa sekä näiden yhteistä merkitystä. Helinin teoksia on ollut mukana useissa ryhmänäyttelyissä sekä julkaisuissa.
Katoan katseelta
2025, valokuvainstallaatio
”Kamera on peilin korvike. Ulkonäkö kietoutuu yhä tiukemmin identiteettiimme. Olemme kuviamme.
Katoan katseelta on performatiivinen tutkielma, jonka taustalla vaikuttaa kysymys: voiko minäkuva muuttua, jos ei näe itseään riittävän pitkään aikaan? Teoksen kautta pohdin, miten sekä valo- että peilikuvat vaikuttavat minäkuvaan ulkonäköyhteiskunnassa.
Ohje: luovu jostain mihin olet oppinut ripustamaan minuutesi, avaudu ja luo uusia kuvioita.
Teos koostuu 140 päivittäisestä omakuvasta sekä päiväkirjamerkinnöistä viiden kuukauden ajalta.”
Eeli Hilme
Eeli Hilme työskentelee pääosin äänitaiteen ja musiikin rajamailla, sekä valokuvan parissa. Taiteilijana häntä ohjaa hitaus ja joutilaisuus. Niin valokuvatessa, että äänen parissa työskennellessä keskiössä on materiaalin dokumentaarisuus. Taiteessaan hän pyrkii toimimaan siltana yksityisen ja yleisen, konkreettisen ja abstraktin välillä.
Ultima Thule (susurrus)
2026, valokuva, ääni
”Ultima Thule (susurrus) on katsaus merkityksettömyyteen. Nihilismin eskapistiseen puoleen, jonka voi löytää sopivasta kulmasta katsoen. Käsittelen nihilismiä ennen kaikkea ilolla ja optimistisin silmin.
Valokuviin olen pyrkinyt tallentamaan kiintopisteeni, joiden perusteella suunnistin tunturin rinteellä sokaisevassa lumipyryssä. Noina sokeina hetkinä löysin sopivan kulman ja tunsin oloni kevyemmäksi kuin koskaan. Teos toimii samalla dokumenttina ja taiteellisena tulkintana, jossa arkinen todellisuus saa uuden merkityksen.
Ääniteosta varten viritin pohjalla soivia säveliä häiritsemällä kasettisoittimen toimintaa. Kasetin pyöriminen hidastui juuri sopivasti ja sävelkorkeus asettui kahden sävelen puoliväliin, totutun tasavirejärjestelmän ulkopuolelle.”
Eino Intosalmi
Eino Intosalmi yhdistää kokeellisissa peliteoksissaan kiinnostuksensa tietotekniikkaan ja estetiikkaan. Häntä kiehtovat näennäisesti yhteensopimattomat asiat ja konseptit sekä intensiivisten, surrealististen efektien käyttö digitaalisessa mediassa ja musiikissa.
memory leak garden (muistivuotopuutarha)
2025, videopeli
”Jonkinlainen rituaali. Katsaus abstraktiin dystopiaan. Ryhmä hautautuneita patsaita. Tummanpuhuva pilvenpiirtäjä. Näkymä suljetulle olemassaolon tasolle. Kasa kehoja. Värit, muodot ja konseptit värähtelevät ilmassa. Kulmikkaat hahmot seuraavat jokaista liikettäsi.
Virtuaaliset tilat, joita pelaaja voi tutkia vapaasti ja omassa tahdissaan, ovat aina kiinnostaneet minua. Tällä teoksella ei ole alkua tai loppua, vaan tarkastelun voi aloittaa mistä tahansa ja päättää mihin tahansa.”
Itäkannas Iiris, Kerava Elsa, Linnapuomi Joanna, Punin Esteri & Uusitalo Aaro
Työryhmämme toi yhteen tarinankerronta, hahmojen luominen ja halu kasata hajanaisista ideanpätkistä jotain konkreettista. Taideopiskelijoina meille on syntynyt tietynlainen mielikuva siitä, mikä kuuluu museoon ja mikä ei. Joskus vaikuttaisi, että haastamme jo pelkällä projektimme olemassaololla sitä, mikä käsitetään varteenotettavaksi taiteeksi. Siksi tuntuu hyvältä päästä jakamaan työmme hedelmiä.
Dungeon of Desperation (Epätoivon tyrmä)
2025, videopeli
”Pelin konsepti syntyi kesäleirillä alkaneesta vitsistä, kuten kaikki parhaat ideat tuppaavat tekemään. Halusimme tehdä jotain omaa, jossa näkyi selvästi se mistä pidämme: makaaberia kuvastoa ja huumoria, taiteen klassikoita ja popkulttuuria. Tästä sopasta syntyi Dungeon of Desperation: genreään vilpittömästi rakastava visual novel -peli. Se on tarina rakkaudesta, taikuudesta ja merkityksen löytämisestä mitä toivottomimmissa olosuhteissa.
Pelissä näkyy meistä jokaisen kädenjälki, joten on reilua, että niin on myös tässä tekstissä. Tässä kerromme vuorotellen sana kerrallaan projektimme lähtöajatuksen:
Peli kertoo tyrmästä jossa asustelee elämässä epäonnistuneita sieluja.”
Eevi Kaila
Eevi Kaila käsittelee kuvituksissaan usein luontoutopioita ja elämän yksityiskohtia, joissa liikutaan todellisuuden ja jatketun todellisuuden rajalla. Lisäksi hän on kiinnostunut ekologisten ilmiöiden visualisoinnista ja esiin tuomisesta.
Kaila opiskelee globaalia kestävyyttä Helsingin yliopistossa sekä visuaalisen viestinnän muotoilua Aalto-yliopistossa.
Näkymättömät
2025, piirustusinstallaatio
”Näkymätön on tehtävä näkyväksi, jotta sen voi huomata.
Suomen lajien punaisen kirjan (2019) arvioimasta 2667 uhanalaisesta lajista joka viides on kriittisesti uhanalainen. Nämä 489 lajia on piirretty ja ripustettu samankokoisina yhdelle seinälle. Teos visualisoi lajikadon mittakaavaa ja monipuolisuutta.
Pysähtyminen jokaisen lajin kohdalle auttaa käsittämään, kuinka monimuotoinen verkosto tilaston taakse kätkeytyy. Montako näistä lajeista on jäljellä enää tänään? Miten motivaatiota lajien suojeluun saataisiin lisättyä, jos ei tiedetä mitä vaalia?
Teoksen taustatyössä on nojauduttu pitkälti Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmiin ja asiantuntijoihin. ”
Elli Kavén
Elli Kavén työskentelee valokuvaamisen, liikkuvan kuvan sekä tekstin parissa. Hän opiskelee valokuvaamista Haagin kuninkaallisessa taideakatemiassa. Kavén on kiinnostunut ympäristön vaikutuksesta ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja huolenpitoon. Hän tutkii yhteisöjä, niiden sisällä vallitsevia rooleja sekä valta-asetelmia.
Henki kotonaan
2024, valokuvasarja
”Mökkiin on tullut hiljaista. Kello on pysähtynyt ja kalenteri jäänyt kääntämättä. Isoäidin henki leijailee tuvassa ja tarkkailee, kuinka elämä ikkunan takana jatkuu.”
Tekla Kokkonen
Tekla Kokkonen on helsinkiläinen queer-taiteilija. Hänen työnsä keskittyvät sukupuolen, surun ja rakkauden teemoihin. Taiteellisessa työskentelyssään hän pyrkii kohtaamaan itsensä rehellisesti sekä tuntemaan yhteyttä suurempaan merkityksellisyyteen. Häntä inspiroi intohimo, kehollisuus sekä taianomaiset hetket. Luominen on kuin seisoisi pohjattoman kuilun reunalla: etsien vastauksia, mutta antautuen samalla elämän salaperäisyydelle.
Meeting Myself (Kohtaan itseni)
Sometimes Loving Yourself is the Thing That Hurts the Most (Joskus itsensä rakastaminen sattuu eniten)
2024, piirustus
”Meeting Myself -teoksessa tutkin suhdetta kehooni. Teoksessa kaksi minää seisoo vastakkain sulautuen yhteen, mutta samalla irrottautuen toisistaan. Halusin tutkia feminiinisen ja maskuliinisen kohtaamista, kuinka energiat voivat olla ristiriidassa sekä harmoniassa yhtä aikaa. Sukupuoli on teemana mielenkiintoinen: suhde kehooni muuttuu jatkuvasti. Sukupuoli on epäselvää ja hähmäistä leikkiä.
Sometimes Loving Yourself is the Thing That Hurts the Most käsittelee itsensä valitsemista sekä läheisriippuvuudesta parantumista. Se syntyi pohtiessani, mitä on itsensä rakastaminen. Toisinaan kevyttä, toisinaan syvää itsetutkiskelua. Välillä oikeat päätökset ovat kivuliaita. Luopuminen toisesta ihmisestä oman hyvinvoinnin vuoksi voi olla samaan aikaan sekä hyvin murskaavaa että vapauttavaa.”
Paavo Kärki
Paavo Kärki on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka tutkii maalauksen kautta sen tavaroitunutta luonnetta, suhdetta ympäröivään maailmaan ja kykyä rakentaa paikka. Työskentelyssä toistuvia teemoja ovat verkostot, valta ja arkisto. Valmiit teokset muistuttavat esimerkiksi teatterin lavasteita ja viittaavat samalla maalausobjektiin sekä taidehistoriaan. Hänen tekemisensä hahmottuu siihen kytkeytyvien toimijuuksien jäljittämisen kautta ja tarkastelee taiteen rakenteita ja käytäntöjä. Kärki suorittaa parhaillaan kuvataiteen maisterin opintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.
Crowd control (Väkijoukon hallinta)
2025, maalaus
”Crowd control on mellakka-aitoja esittävä kahdeksanosainen sarja maalauksia. Aidat viittaavat niiden monenlaisiin käyttöyhteyksiin, kuten erilaisiin tapahtumiin, liikenteen ja yleisön ohjaukseen, parkkipaikkoihin sekä mielenosoituksiin ja mellakoihin. Minua kiinnostaa, mitä aidalle tapahtuu, kun se siirtyy näyttelytilaan. Samalla kokeilen maalauksen hahmottamista käyttöesineenä. Generation 2026 -näyttelyssä näen itseni aitoja tapahtumajärjestäjälle vuokraavana tahona ja kannustan museota niiden vapaaseen käyttöön näyttelyssä ja sen aikana.”
Konsta Laaksosaari
Konsta Laaksosaari tutkii taiteessaan luontoa ja luonnonympäristöjä sekä ihmisen mieltä ja kokemusmaailmoja. Teoksista on usein löydettävissä rauhan, pysähtyneisyyden, toissijaisuuden tai kaihon sävyttämä pohjavire. Niissä kuvatut paikat ja kohteet ovat jo itsessään taiteilijalle tärkeitä tai läheisiä, mutta suuri osa merkityksestä muodostuu vasta teoksia tehdessä. Maalausten ja piirrosten lisäksi Laaksosaaren ilmaisukeinoina ovat videot, valokuvat sekä musiikki ja äänimaisemat.
Hajamaastot
2024, maalaus
”Teoksen luonnon elementit, vääristyneet kuva-aiheet ja jyrkät rajaukset muodostavat monitahoisen kokonaisuuden.
Maalauksessa tutkin elämän virrasta mukaan tarttuvia hajanaisia havaintoja. Kyseessä on ehkä pieni muistelma. Se on omistettu elämässä ohikiitäville paikoille ja alati vaihtuville maisemille, joista osa jää mieleen ja osasta taas emme saa minkäänlaista otetta. Pohdin luonnonympäristöjä, paikan tuntua, ajan kulua sekä muistojen ja mielikuvien kerrostuneisuutta. Maalauksen piirteisiin kuuluu kollaasimaisuus ja hajanaisuus. Teos on syntynyt osin intuitiivisen työstöprosessin tuloksena. Ulkoa löydetyssä maalauspohjassa on nähtävillä ympäristön ja sääolojen aiheuttamaa kulutusta ja jälkiä.”
Emilia Lehikoinen
Emilia Lehikoinen asuu ja työskentelee Porvoossa, pääasiallisena tekniikkanaan öljyvärimaalaus. Hänen taideteoksiensa lähtökohtana toimii usein tutkiva näkökulma, joka muuttuu, hajoaa ja laajenee työskennellessä. Kaikenkattava hetkellisyys sytyttää halun säilyttää osasia maalauksen kautta. Työskentely on olennaisesti myös pyrkimystä jäsennellä ja ymmärtää muutoksia sekä ympärillä että henkilökohtaisella tasolla.
Kantarellihattu
2024, maalaus
Kevät
2023, maalaus
”Kuormittunut ihmishahmo katsoo ympäröivää ohimenevyyttä ja toivoo epätietoisuutta. Uupuneena, kantarellihattu päässään hän toivoo löytävänsä siitä ehkä yksinkertaisuutta.
Teoksissa sienet edustavat jotain lohdullisia, nykyhetkeen sitomatonta, eskapistista. Keskeistä maalauksissa on nimeämätön kaiho. Sen syitä on vaikea osoittaa, vaikka sitä tuntuu olevan kaikkialla. Aikaamme leimaava rauhattomuus saa kaipaamaan jonnekin, tietämättä tarkalleen minne.”
Hafsa Mahamed
Hafsa Mahamed on somalialaistaustainen kuvataiteilija ja Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelija. Hänen työskentelynsä pohjautuu pohdintaan siitä, kuka ihminen on ja mitä hän kantaa mukanaan. Hänen maalauksissaan voi havaita kubismin ja abstraktion vaikutteita, niissä esiintyvät kasvot ja hahmot hajoavat ja kääntyvät itseään vastaan. Värit ja muodot toimivat taiteilijan äänenä, ja teosten hahmot saavat olla olemassa ilman, että niitä pakotetaan esiin kokonaan.
Enkelit astuvat sisään I
Enkelit astuvat sisään II
2026, maalaus
”Mitä kasvot edes ovat?
Kasvoin tiukassa uskovaisessa perheessä, jossa kasvojen piirtäminen oli kiellettyä. Meille kerrottiin, että se voisi estää enkeleitä tulemasta kotiimme. Tämä kokemus loi rajoituksen ja häpeän tunteen. Kasvojen piirtämiskieltojen seurauksena aloin ilmaisemaan itseäni luomalla hahmoja, jotka ovat rumia eivätkä pyri täydellisyyteen, vaan hyväksyvät keskeneräisyyden osana ihmisen olemisen tapaa.
Teoksissani ihmiskasvot ovat myös keskeneräisiä ja epämuodostuneita, heijastaen lapsuudenkokemustani. Kasvojen kuvaaminen juuri tällä tavalla on tapa kapinoida minulle osoitettuja rajoituksia vastaan.
En tiedä edelleenkään, miltä kasvojen pitäisi näyttää, mutta luodessani voin sanoa, että enkelit astuvat sisään.”
Stanislava Ovchinnikova
Stanislava Ovchinnikova työskentelee valokuvauksen, performanssien ja kirjoittamisen parissa. Hän tutkii sitä, miten ihmistenvälinen, rakenteellinen ja institutionaalinen väkivalta (ja muistot siitä) muovaavat suhteitamme ja tiloja, joissa elämme.
Yhdessä Kush Badhwarin, Maria Batchenkon ja Los’-koiran kanssa hän muodostaa Bark!-kollektiivin, joka tarkastelee monilajista kumppanuutta taiteellisena, sosiaalisena ja tilallisena tutkimuskohteena.
A Performance for Two (Performanssi kahdelle)
2026, performanssi, installaatio
”Kun isäni täytti ensimmäistä passihakemustaan 1980-luvun Neuvostoliitossa, häntä pyydettiin antamaan sukunimensä ukrainankielisessä asussa. Nimi oli jo valmiiksi kirjoitettu venäjäksi, ja vastine oli lisättävä käsin. Ukrainan kielen oikeinkirjoitussääntöjen soveltamisen sijaan isäni vain yksinkertaisesti translitteroi nimen. Niinpä nimi rekisteröitiin muodossa ”Ovchinnikov”, vaikka sen olisi pitänyt olla ”Ovchynnikov”.
Aikajana voi haarautua monenlaisissa kohdissa. Valitettavasti olen kantanut virheellistä sukunimeä mukanani tähän päivään asti. Mutta nyt viimeinkin Stanislava Ovchynnikova liittyy seuraani oikaisemaan tämän virheen neljän kuukauden pituisessa liveteoksessamme A Performance for Two.”
Sofia Parland & Erix Aboltins
Sofia Parland on palkittu kirjailija, jota on Göteborgs-Postenissa ylistetty suomenruotsalaisena ihmelapsena. Parland on voittanut Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon vuonna 2023 ja Argh-kolumnikilpailun vuonna 2022. Lisäksi hän oli Runeberg-palkintoehdokkaana vuonna 2023 ja Årets kritiska text -palkinnon finalistina vuonna 2025.
Erix Aboltins on pääasiassa modulaarisyntetisaattoreiden ja rumpukoneiden kanssa työskentelevä syntikkafriikki ja merkittävä hahmo Helsingin elektronisen musiikin kentällä.
Pitkään yhdessä työskennellyt kaksikko tutkii äänen ja tekstin dialogista synteesiä, ja ”tutkimusten” aikaan heidät voi löytää klubilta joko tanssimasta tai DJ-pöydän takaa sikaria polttamasta.
Love Box (Rakkauslaatikko)
2025–2026, ääni-installaatio
”Teknologia ei ole ideologisesti neutraalia, ja internet on rakenteeltaan postmoderni keksintö.
Virtuaalisissa ympäristöissä ihmiset käyttäytyvät eri tavalla kuin fyysisissä sosiaalisissa tilanteissa, kun taas totuuden ja merkityksen katoaminen tekee ajattelusta mahdotonta.
Esseessään Kapinoiva ihminen filosofi ja kirjailija Albert Camus (1913–1960) puhuu jumalan surmaamisesta ja siitä seuraavasta nihilismistä, joka johtaa Camus’n sanoin ”kollektiiviseen itsemurhaan”. Filosofi René Descartesin (1596–1650) ”ajattelen, siis olen” -ajatusta mukaillen kollektiivinen itsemurha tarkoittaa ajattelun yhteiskunnallista kuolemaa.
Love Box vie tämän henkilökohtaiselle tasolle. Teos on äänieristetty 9 m² laatikko, jonka sisällä on ääniä.
Vierailija voi astua sisään.”
Lena Patta
Lena Georgia Patta on suomalais-kreikkalainen taiteilija, jonka työskentely rakentuu äänen monimuotoisuuden ympärille. Häntä kiehtoo erityisesti, miten yhteiskunnallisista ilmiöistä kumpuavat tunteet voivat muovautua moniaistillisiksi teoksiksi, joissa kokemus ja fakta kietoutuvat yhteen.
Kun perhoslaakso paloi (taas)
2025, ääni
”Kesäisin eteläinen lomakohde kutsuu lukemattomia turisteja nauttimaan paikallisista nähtävyyksistä. Jos katsoo tarkasti, voi löytää viidesluokkalaisen itsensä reppu selässä poistumassa koulun pihalta, ikuistettuna tuntemattoman pariskunnan lomakuva-albumiin.
Kun perhoslaakso paloi (taas) haastaa pohtimaan, kuka kulttuurin omistaa, kenelle lomaparatiisi suunnitellaan ja mikä on sen ylläpidon hinta. Teos on samanaikaisesti henkilökohtainen kokemus ja laajempi tutkielma kodista, identiteetistä ja turismin varjoista.”
Veera Pelkonen
Veera Pelkosen ympäristöstä ja alitajunnan elementeistä ammennetut taideteokset ilmentävät yksityistä ja eristettyä todellisuudenkokemusta.
Pelkonen käyttää perinteisiä öljymaalaustekniikoita kuvatessaan palasia kokemuksistaan valveen ja unen vuorottelevassa virrassa.
Pearl (Helmi)
Nostalgia
Kuivan kesän morsian
2024, maalaus
”Maalaukseni sijoittuvat alitajunnan ja tietoisuuden väliselle rajalle. Keskiössä on haavoittuvainen hetki, jossa korostuvat ymmärrys omasta rajallisuudesta, sekä alttiudesta ympäristölle. Se on paikka, joka koostuu tutuista elementeistä ja muistoista, mutta tuntuu täysin vieraalta – kuten unessa.”
Arvi Penttilä
Arvi Penttilä työskentelee poikkitaiteellisesti valokuvauksen, runon ja liikkeen parissa. Potkunyrkkeilyharrastuksen ja valokuvauksen avulla hän tutkii kehollisia olomuotoja ilman sukupuolibinäärejä.
Liikkeellisesti Arvi Penttilä työskentelee purkaakseen solmuja, joita ylisukupolvinen trauma ja transkehossa eläminen tässä yhteiskunnassa aiheuttaa. Maadoittuminen kehollisesti liikkeen avulla on hänelle tärkeää. Hän haluaa, että taidetta voi myös tehdä ilman rahaa omista lähtökohdista.
Sulaminen
2026, performanssi
”Teos Sulaminen käsittelee sotatrauman vaikutusta itseeni ja yhteiskuntaan, sekä sotatrauman sukupolvelta toiselle siirtymistä geneettisesti ja sosiaalisesti.
Olen sodan jälkeistä kolmatta sukupolvea, mutta olen suvustani ensimmäinen, joka on valmis käsittelemään sodan aiheuttamaa traumaa.
Kollektiivinen trauma suvussani on edelleen päivittäin läsnä. Sen sijaan, että sotatraumat olisivat yhdessä kannettava suru, se pitää meitä etäällä toisistamme.
Sulaminen on ehdotus yhdelle sotatraumaa purkavalle riitille yhteiskunnassa, jossa kadotetuille yhteisille tavoille purkaa surua, ei olla luotu korvaavia vastineita.”
Aarni Pieski, Eeva Airavaara, Lilja Kervinen & Lucian Lovén
Aarni Pieski on saamelainen dramaturgi, näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja ja kuraattori sekä Rituals for living with –teoksen työryhmän koollekutsuja.
Lilja Kervinen on näyttelijä ja esiintyjä, jonka vahvuuksiin kuuluu liikkeellinen ilmaisu.
Lucian Lovén on muusikko ja äänisuunnittelija, joka tutkii työssään kehon suhdetta ääneen.
Eeva Airavaara on äänisuunnittelija ja -taiteilija, joka työskentelee pääasiassa kokeellisen elektronisen musiikin parissa.
Rituals for living with
(Kanssaelon rituaaleja)
2025-2026, performanssi, installaatio
”Rituals for living with teoksessa tutkimme rakentamista ja rakentumista, sekä sitä, miten asetumme suhteeseen ympäristön kanssa. Pohdimme, miten suhde ympäristöön rakentuu niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisella tasolla, identiteetin, nationalismin, luonnon ja sukulaissuhteiden kietoutuessa yhteen. Teos matkaa ajassa, arkistojen ja arkkitehtuurin kautta asettuen kuulumisen kysymyksen äärelle. Miten kuulumme ja sijoitumme ympäristöön: hyödyntäen sitä vai pyytäen siltä?
Teoskokonaisuus koostuu installaatiosta ja esityksestä. Prosessi- ja työryhmälähtöinen teos on lähtenyt liikkeelle dramaturgin kirjoittamasta käsikirjoituksesta, jonka kautta työryhmä on yhdessä tutkinut, mitä tekstistä voi syntyä materiaalisesti, äänellisesti ja kehollisesti.”
Gabriella Presnal
Gabriella Presnal on suomalais-amerikkalainen monialainen taiteilija, jonka työskentely kumpuaa artivisimin tutkimuksesta, kuvallisten symbolien omaksi ottamisesta ja filosofi Gilles Deleuzen (1925–1995) nomadisen taiteen käsitteestä. Hän työskentelee nostalgian ja yhteisöllisten menetelmien risteyskohdassa ja keskittyy teoksissaan siihen, miten muisti, ääni ja toimijuus ovat iskostuneet tiloihin, joissa elämme. Ruotsissa, Kanadassa, Tanskassa ja lukuisissa Yhdysvaltojen osavaltioissa asuminen sekä lähtemisen ja saapumisen katkeransuloisuus ovat vaikuttaneet hänen teoksiinsa.
Becoming Queer Nomad
(Queer-nomadiksi tuleminen)
2022–2026, audiovisuaalinen installaatio
”Becoming Queer Nomad on menetelmä, joka kaivautuu queer-aikaan ja -tilaan. Se kehitettiin haastattelemalla yli kahtakymmentä queer-nomadia heidän muistoistaan, tarinoistaan, suhteistaan ja kulttuurisesta taustastaan. Nomadilla viitataan henkilöön, jolla on monikulttuurinen tausta, joka liikkuu paljon paikasta toiseen ja/tai on hiljattain muuttanut maahan.
Johdot edustavat kehittyvää suhdetta yhteenkuuluvuuteen. Jotkut saattavat esimerkiksi kokea keinotekoisuuden tunnetta kulttuurisen tai queer-identiteettinsä sisällä. Johto merkitsee myös yhteisön löytymistä ja queer-historian periytymistä verkkoalustojen kautta, kun yhteys, ymmärrys ja edeltäjät voivat olla vähissä offline-tilassa. Tässä kudotussa videoinstallaatiossa kudonta vapautetaan juovikkaasta tai ”kontrolloidusta” huokoiseksi, ontoksi tilaksi, jossa queer-nomadit tarinat muotoutuvat.”
Ly Rahtu
Ly Rahtu on turkulainen taiteilija, jonka työskentelyn keskiössä ovat omaelämänkerralliset aiheet, arkistomateriaali, keräily ja valokuva.
Rahtu työskentelee digitaalisen valokuvauksen parissa yhdistäen siihen myös muita materiaaleja ja tekniikoita, kuten tekstiilitaidetta ja installaatioita.
Hän poimii palasia sieltä täältä, lapsuuskuvia, kauppalistoja, luita ja mitä vain kiiltävää.
Punk’s Not Dead
(Punk ei ole kuollut)
2025, video, installaatio
”Mun ensimmäinen muisto musiikkiin liittyen on faijan autotallista. Se soitti jotain törkeetä rääkymistä. Faija oli ja on punkkari. Nyt minäkin olen. Mitä punk oli sillon kun faija oli nuori ja mitä se on nyt? Jos en keksi puhuttavaa, puhun musiikista. Punk’s not dead.”
Rafael Rainti
Rafael Rainti etsii eri materiaalien inhimillisyyttä tehden niistä luotaantyöntäviä ja inhottavia, tai kiehtovia. Saman aikaisesti taiteessaan lihaintoilijaksi tunnustautuva Rainti etäännyttää ihmisen, pelkistäen sen kehoon, lihaan ja kudokseen. Onko keho ihmisyyden/ihmisen symboli? Miksi toisentaa ihmisyyttä, matkia sitä tai luoda jotakin kuvaamaan sitä? Rainti tutkii viehkeitä muotoja sekä kummallisia kurveja ja koloja. Häntä kiinnostavat ihmisen fyysisyyden rajat ja määritelmät.
kalpea elollinen eloton lihaton iholla ihollinen (Piukea nahka)
2025–2026, veistos
”Teoksessani käytän tuttuja materiaaleja yllättävillä tavoilla, mihin ei ole veistotaiteessa valmiita sääntöjä tai edes kehotuksia suuntaan tai toiseen. Työskennellessäni näen puhtaasti minun ja materiaalin vuorovaikutuksen; minkälaista ilmaisuni on tekniikasta riippumatta ja mikä pysyy samana välineen vaihtuessa.
Tutkin teoksessa lihaa ja kehollisuutta. Miksi jokin vaikuttaa lihalta, kun se nimenomaan ei ole sitä? Milloin liha on lihaa, ja miksi lihaa matkitaan? Mikä lasketaan eläväksi ja onko se kaikki syötävää?”
Viola Rauta
Viola Rauta tutkii taiteessaan yksityiskohtia ja hänen inspiraationaan toimii usein ihmismieli. Häntä kiehtoo erityisesti näkymättömien, katsomisesta heräävien tuntemusten säilyvyys. Taiteilija myöntää viimeistelevänsä töitään usein liiallakin perfektionismilla, mutta kokee samalla parhaiden ideoiden syntyvän impulsiivisesti. Rauta pyrkii säilyttämään tekemisessään lapsuutensa askarteluinnon ja nauttimaan luovista haasteista sekä kaikenlaisen uuden opettelusta.
Muistatko minut?
2024, veistos
”Rakensit minut pienillä käsilläsi tylsyyden venyttämänä lomapäivänä. Leikimme yhdessä iltahämärään, kunnes pitenevät varjot saivat sormesi palelemaan. Minä lupasin jäädä vartioimaan majaasi suuren kuusen alle. Hongat ympärilläni venyivät venymistään ja lelukoppasi täyttyi kiiltelevistä muovieläimistä. Lopulta tulin jätetyksi kaiken hauskuuden ulkopuolelle. Viimeisenä syksynä riemunkiljahduksesi kaikkosivat metsästä, minä vartioin tyhjää majaa.
Nyt olen enää vain etäinen muisto lapsuutesi metsästä. Mukava nähdä sinua pitkästä aikaa, taidamme tosin olla liian isoja leikkimään. Muistatko minut? Muistatko vielä lapsuutesi puut? Mietitkö koskaan, kuinka suuriksi ja vanhoiksi ne olisivatkaan voineet kasvaa?”
Tapio Rokkonen
Tapio Rokkonen on Helsingissä asuva tekstiili- ja kuosisuunnittelija. Aalto-yliopiston muotoiluopintojen lisäksi hän öljymaalaa ja piirtää inspiroituen kuosisuunnittelusta ja kuvittamisesta. Generation näyttelyssä nähtävien valokuvamaisten ja värikkäiden taideteoksien tekniikaksi valikoitui öljymaalaus, joka usein toimii päätekniikkana hänen töissään. Nykyään Tapio yhdistelee taiteessaan myös suunnittelutyössä tutuksi tulleita digitaalisia työvälineitä.
TJ100
2024, maalaus
Veljekset
2023, maalaus
Vastavalmistuneet
2023, maalaus
”Kasvu rakentuu hetkistä, jotka jäävät mieleen kuin puhelimen galleriaan tallentuneet kuvat. Maalauksissani hidastan juuri näihin pysäytyksiin: kahvilaterassilla otettuun selfieen kaksoisveljeni kanssa, lakkiaisjuhlien railakkaaseen tunnelmaan sekä inttikavereiden kanssa koettuun palvelusaikaan, jolloin sota Euroopassa pakotti kysymään oman elämän ja hengen arvoa. Teokseni ovat valokuvamaisia, yksityiskohtaisia ja vahvasti väritettyjä. Niissä arki muuttuu tarinoiksi kasvamisesta, siitä miten sisarukset, ystävät ja yhteiskunnan rituaalit muovaavat nuorta ihmistä. Maalausten sarja on oma kasvukertomukseni, mutta samalla se voi olla myös sinun.”
Elli Roth
Elli Roth on Helsingissä ja Kööpenhaminassa toimiva tanssitaiteilija, joka valmistui Den Danske Scenekunstskolesta vuonna 2024.
Roth on työskennellyt tanssijana ja esiintyjänä lukuisissa kokoonpanoissa Suomessa ja ulkomailla. Viimeisimpänä hän on esiintynyt mm. Helsinki Dance Companyn teoksessa DREAMER (2025), Kansallisoopperan Pohjalaisissa (2024–25), Pori Dance Companyn teoksessa Sumua/farewell (2024) ja Netflixin elokuvassa An Honest Life (2024).
Koreografina hänen teoksensa SOFT BLAST nähtiin Dansehallernen New Shit Vol.8:ssa vuonna 2024.
SOFT BLAST Vol. 2
2026, performanssi
”SOFT BLAST Vol. 2 on poikkitaiteellinen kokonaisuus, jossa tanssi, musiikki ja performanssi kietoutuvat yhteen uudenlaisen tähteyden ja estetiikan tutkimukseksi.
Teos ammentaa inspiraationsa rikkaista kulttuuriperinteistä ja kysyy, millaisia tarinoita ja ilmaisumuotoja jää näkymättömiin populaarikulttuurissa. Samalla se tarkastelee naiseutta voimaantumisen ja sen kritiikin näkökulmasta: mitä merkitsee olla nainen tähteyden ja näkyvyyden kentällä, kuka saa loistaa ja millaisin ehdoin? Äänen, liikkeen ja visuaalisuuden kautta rakentuu moniaistinen kokemus, joka sekä juhlistaa naisen oikeutta luoda oma ikonisuutensa, että haastaa sitä estäviä rakenteita.”
Lari Rouvinen
Lari Rouvinen on maailmojen rakentaja ja pelisuunnittelija. Hän aloitti Lego-palikoista, jatkoi Minecraftin loputtomissa maisemissa ja keskittyy nyt 3D-taiteeseen. Hän suuntaa valoa, rytmiä, elokuvaa ja ympäristösuunnittelua kohtaan tuntemansa intohimon immersiivisiin maailmoihin. Tutkimalla pelien taiteellista potentiaalia hän kutsuu yleisön ihmettelemään, kuvittelemaan ja löytämään ennen kokemattomia elämyksiä.
Tuonpuoleinen elämä
2025, videopeli
”Tuonpuoleinen elämä on peli, jossa tarkastellaan hautajaisia ajattomina, tunteellisesti latautuneina menetyksen ja perinnön rituaaleina. Pelissä seurataan leskeä koristeellisten barokkisalien halki. Matkan varrella vaihtuvat näkökulmat ja erilaiset kohtaamiset paljastavat menetyksen monimutkaisen luonteen. Teoksen luomisesta tuli minulle hyvin henkilökohtainen prosessi, jossa ikävä ja kaipaamieni ihmisten muistelu olivat läsnä. Pelin välityksellä haluan saada aikaan tunteita, ajatuksia ja tulkintoja.”
Oiva Rytkönen
Oiva Rytkönen on turkulainen valokuvataiteilija. Hänen taustansa on teatteritaiteessa, jonka parissa hän on työskennellyt yli 15 vuotta. Rytkönen suhtautuu valokuviinsa näyttämöinä, joilla hän kertoo tarinaa. Etenkin narratiivisuus ja kerronnallisuus ovat tärkeitä piirteitä hänen taiteessaan. Teoksissaan hän käsittelee usein olemisen absurdiutta ja modernin elämän järjettömyyttä omien kokemustensa, yhteiskunnallisten teemojen sekä ironian kautta.
Soittele kun tarvitset minua
2025, valokuvasarja
”Ilma tuoksuu ummehtuneelta. Askeleet kaikuvat pitkään ja eri äänien suuntaa on vaikea sanoa. Tilat tuntuvat eristyneiltä muusta maailmasta. Vain harvoin törmään toiseen ihmiseen. Avarat paikat tuntuvat luontaisesti uhkaavilta, suojattomilta. Hämmennyn jatkuvasti tilojen vallitsevasta tyhjyydestä. Milloin tyhjä muuttuu autioksi? Milloin autio turhaksi? Aiemmin nämä rakennukset aiheuttivat vain inhoa, mutta inhon keskeltä alan näkemään niissä jotain inhimillistä.
Muutin keväällä 2022 Turussa Kakolanmäen juurelle sataman laitamalle. Linnanfältin, Iso-Heikkilän ja Portsan ympärillä rakennettiin tuolloin paljon uusia asuntoja ja lopulta niiden väliin alkoi kohota pysäköintitaloja. Aloin kiertämään näitä rakennuksia ja myöhemmin kuvaamaan kierroksiani.”
melissa Sende
melissa sende on sisäisten kaupunkien muovaama.
melissa on narrin matkalla.
hän on äitinsä tytär ja isänsä poika.
own Room
(oma Huone)
A Daughter is a dam
(Tytär on pato)
2025–2026, ääni, installaatio
”Kynnys.
Oven kahva. Ikkuna. Narahdus.
Lattialautojen raoista kajastava valo, makuuhuoneeseesi kohoava tupakanhaju. Raivokkain armahduksen askelein marssit torumaan minua.
Pimeät kuiskaukset läpi yön jokaisen tunnin, seuraavana aamuna kasvoillani naamio—
Salaisuuksien vuoret, etsintäpartio.
Ei tulta ilman savua: ilmiliekehdin huoneessani arki-iltana.”
Teos on tehty yhteistyössä Viena Honkalan (ompelun toteutus ja tekstiilityöskentely) ja ruslan mihtin (äänisuunnittelu) kanssa.
Nóra Somos
Nóra Somos kuvittelee ja maalaa vertauskuvallisia kohtauksia voimakkailla, kirkkailla väreillä. Hän on Helsingissä asuva unkarilainen kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa öljyvärimaalausten parissa ja piirtää eri tekniikoilla. Viimeisimmässä teoskokonaisuudessaan hän tarkastelee rakkautta, perimätietoa, läheisyyttä, fantasiaa, feminiinisyyttä, riittejä ja alkuperää.
Hän on kiinnostunut siitä, mitä symbolin kuvaaminen tarkoittaa, mikä tekee visuaalisesta kielestä symbolista ja voiko säännöstelemätön ja vapaa taiteellinen ilmaisu johtaa uusien symboleiden syntyyn.
Hunor and Magor in the Womb
(Hunor ja Magor kohdussa)
To love in a meadow, with warm wind
(Rakastaa niityllä, lämpimässä tuulessa)
2025, maalaus
”Öljymaalaukseni kuvaavat kuvitteellisia (tai tosia) hahmoja ja tarinoita heidän elämästään (tai kuolemastaan).
Teoksissani kuvaan liikkuvia kehoja ja niiden vuorovaikutusta ja jännitteitä eloisissa ympäristöissä. Toisinaan paikoillaan olevia kehoja rauhallisissa ympäristöissä. Käsittelen kirkkaiden värien kautta rakkautta, perimätietoa, läheisyyttä, fantasiaa, feminiinisyyttä, riittejä ja alkuperää. Mutta kehot ja värit voivat olla salamyhkäisiä, vaikeasti tavoitettavia. Maalauksillani voin esittää jotain käsin kosketeltavaa ja varmaa, mutta samaan aikaan tiedän niiden kehittyvän oman tulkintani ulottumattomiin. Kuvat saattavat tuoda mieleen mytologioita tai tuttua symboliikkaa, mutta niiden kertomukset ovat vielä muotoutumassa kunkin henkilökohtaisen ja jaetun mielikuvituksen pohjalta.”
Taika Sorjonen
Taika Sorjonen on karjalainen taiteilija, joka on kasvanut Yhdysvaltain eteläosissa ja Brasiliassa. Sorjosen poliittinen tausta näkyy hänen taiteessaan: teokset käsittelevät kiistattoman olennaisia vähemmistöidentiteetin ja valtarakenteiden kysymyksiä sekä hänen omia kokemuksiaan vammaisuudesta ja maahanmuutosta. Sorjosen teokset lähtevät usein liikkeelle henkilökohtaisesta pohdiskelusta ja arkistomateriaalien tutkailusta, minkä jälkeen niistä muotoutuu videon, äänen ja installaatioiden välityksellä meditatiivisia kokonaisuuksia. Hän asuu Helsingissä ja opiskelee Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.
Reserved
(Varattu)
2022, valokuvasarja
”Esteettömyys tarkoittaa onnistunutta pyrkimystä tehdä eri elämänalueista saavutettavia kaikille. Yhdysvallat on autokeskeinen yhteiskunta, jossa esteettömät parkkipaikat ovat harvinainen maanlaajuinen yritys virallisesti huomioida vammaisuus.
Kun olin 20-vuotias, liikkuvuuteni heikkeni nopeasti vain muutamissa kuukausissa pysyvästi. Pyörätuolin käytön aloittamisen jälkeen kylteistä ja opasteista tuli minulle entistä tärkeämpiä. Matkustin kuuden osavaltion läpi dokumentoiden autosta käsin esteettömien parkkipaikkojen kylttejä filmikameralla ja havaitsin valtavaa vaihtelua niiden ylläpidon ja sijoittelun suhteen.
Kyltit osoittavat raastavasti sen välittämisen tason, joka on varattu vammaisten ihmisten huomioimiseen. Lopputulos on se, että meillä kaikilla oleva tarve – paikkoihin pääseminen – on laiminlyöty.”
Alva Strang & Rafael Denisov
Alva Strang tekee elokuvia. Hänen viimeisimpien teostensa temaattisena lähtökohtana toimii käsitys kuvan hegemonisesta asemasta kommunikaatiovälineenä, sekä sen vaikutukset ihmisten välisiin suhteisiin.
Rafael Denisov on Helsingissä asuva äänisuunnittelija ja kotituottaja.
Lyhytelokuva Offside on Strangin ja Denisovin kolmas yhteistyö.
Offside
(Paitsio)
2025, video
”Saatuaan pakit paikallisen jalkapallojoukkueen maalivahdilta, elokuvan päähenkilö vakuuttelee itselleen, että hänen ihastuksensa hautoo synkempää salaisuutta. Pian jokainen poikkeus pelaajien koreografiassa kentällä näyttäytyy todisteena. Milloin pakonomainen ihastuminen muuttuu salaliittoteorioiden verhoamaksi?
Offside on kokeilu kohti elokuvakerrontaa, joka kuvaa nykypäivän kokemusta elämän pirstaloitumisesta monelle rinnakkaiselle tasolle sosiaalisen median myötä. Miltä näyttää etääntyminen konkreettisesta kokemuksesta internetin kuvavirtaan ja miten tästä tehdään elokuvaa?”
Leo Terävä & Aliina Kemppainen
The Act of Becoming (a Ghost) on työparin ensimmäinen yhteinen projekti. Duona heitä yhdistää huumorintaju, innostuminen ja leikkisyyden tutkiminen taiteessa. Heille on tärkeää nauraa paljon ja ruokkia täysillä toisensa ideoita.
Kemppainen työskentelee äänen ja musiikin kanssa. Hän tutkii musiikin estetiikkaa, sekä herkkyyden, tunteiden ja sukupuolen teemoja.
Terävää kiinnostaa tanssitaiteessa rohkeus, häpeä, rytmi, suuret tunteet ja mielikuvittelu. Hän työskentelee esiintyjänä, esityksentekijänä ja tanssinopettajana.
The Act of Becoming (a Ghost) (Kuinka tulla [kummitukseksi])
2026, performanssi
”The Act of Becoming (a Ghost) syntyi toiveesta toteuttaa pitkäaikainen haave näyttämöteoksesta, joka muotoutuu yhdessä yleisön kanssa. Se käsittelee muuntautumisen potentiaalia ja tarjoaa katsojalle väylän pohtia omaa suhdettaan rohkeuteen ja aitouteen.
Koemme tämän maailman arvojemme läpi, ja meillä jokaisella on oma sisäinen todellisuutemme. Pyrimme tulemaan nähdyiksi arvojemme mukaisesti, vaikka välillä toisen kohtaaminen on mahdotonta.
Teos kertoo muuntautumisesta, uteliaisuudesta sekä sisäisistä maailmoista. Se kutsuu viettämään aikaa rohkeuden, ilon ja leikkisyyden äärelle. Olet tervetullut nauttimaan esityksestä omalla tavallasi.”
tibs
tibs (Tiia Puotiniemi) on lahtelainen kuvataiteilija, joka tarkastelee fyysisestä ympäristöstä nousevia havaintoja, jotka hajottavat arkisen näkemisen pinnan. Runsaan linssipohjaisen työskentelyn rinnalla kulkee hienovarainen kuvankäsittely sekä maalaaminen. Maalaamisessa on olennaista sen erityinen kyky tavoittaa asioiden olemus.
Välittömän asitimisen prosessi on taiteilijalle henkinen harjoite, joka vapauttaa kuivasta rationalisoinnista ja yhdistää hänet maailmaan.
tibs opiskelee Kuvataideakatemiassa Helsingissä.
The Great Ship (Suuri laiva)
Organ donor (Elinluovuttaja)
2023, maalaus
The Temple (Temppeli)
Aurora
2024, maalaus
Cheesecake (Juustokakku)
2025, maalaus
”Pöydällä on termospullo. Korkki aukeaa, ja silikoninen sisäosa paljastuu kuin esiriippu olisi vedetty edestä pois. Objekti on pinttynyt kahvista käytössä, mutta siihen tuntuu sitoutuneen myös jotakin muuta: ajatonta, avaruudellista kauneutta.
Tutkin ilmestyksiä ympäristössäni, jotka rikkovat arkisen havaitsemisen pinnan. Näkeminen on äärimmäisen herkkä tapahtuma, jossa pienet liikahdukset paljastavat mystisiä toisia kerroksia. Olemme sekä ympäröidyt että täynnä salaperäistä, loputtoman eläväistä ainesta. Tämä ilmenee erityisesti valon olemuksessa, jonka herkkää muodonmuutosleikkiä pyrin myös tallentamaan teoksiini.”
Vilma Tietäväinen
Vilma Tietäväinen työskentelee tällä hetkellä liikkuvan kuvan, performanssin, sekä käsityö- ja installaatiotaiteen parissa. Prosessin lähtökohtana toimii usein dokumentaarinen materiaali, jonka kautta hän tutkii ihmisyyden keskeneräisyyttä ja kömpelyyttä. Häntä kiinnostaa oppia sietämään epämukavuutta ja tehdä merkityksettömiä asioita, koska se on kaikista merkityksellisintä. Hänen teoksiaan yhdistää kotikutoinen estetiikka, joka pohjautuu loputtomaan vaelteluun kierrätyskeskuksissa, löydettyjen esineiden uudelleenkäyttämiseen, sekä dyykkaamisharrastukseen.
Under this table (Tämän pöydän alla)
2026, performanssi, installaatio
”Tässä on pöytä, se jakaa tilan kahteen: näkyvään ja näkymättömään. Sen alla on piilopaikka: hengitys, läheisyys ja hiljaisuus kerrostuvat. Se on leikki: pään sisällä, ulkopuolella, piilossa, paljaana. Tämä on performanssi, tämä on interventio, ja tämä on esine, joka jää kummittelemaan tilaan.
Tässä on se, mitä te näette ja se, mitä te ette näe. Aina voi työntää pään pöytäliinan alle ja katsoa, mitä tapahtuu.”
Aura Tiira
Aura Tiira on monialainen taiteilija, joka työskentelee muodin ja tanssin risteyskohdassa. Uteliaisuus, leikki, sattumat ja keho ovat hänelle keskeisiä luovan prosessin elementtejä. Tiiran teoksissa toistuu usein haurauden teema. Se johdatti hänet esitystaiteen pariin ja inspiroi edelleen. Hän opiskelee parhaillaan muodin kandidaattiohjelmassa Aalto-yliopistossa.
Interweaved (Yhteenpunottu)
2026, performanssi
”Interweaved on leikkauspiste, jossa keho, vaate ja liike kohtaavat. Performanssissa tarkastellaan sitä, kuinka vaatetus voi laajeta liikkeeksi ja muuttaa vaatteet eläväksi osaksi itseilmaisua. Se tuo esiin henkilökohtaisen suhteemme pukeutumiseen ja avaa oven uusiin merkityksen tasoihin. Teoksessa vaatteista tulee eleitä, rytmiä ja liikettä, jotka paljastavat kehon ja kankaan välisen intiimin dialogin.”
Veikka “pvp” Toivari
Nykypäivän mediahälinän keskuudessa ääni kuuluu kenelle tahansa, joka ääntä pitää. Jos on jotain tärkeää sanottavaa: kannattaa olla hän, joka puhuu. Internettiin voi ladata mitä tahansa milloin tahansa kuka tahansa, käytä tätä vapautta! Luo taidetta ilman rakennetta, julkaise sekalaisia ajatuksia ja aamulenkin havaintoja harvoille kuunneltavaksi, koska valtavirralle puhuminen on mahdotonta.
Minun generation 2026
2025, video
”Mieleni on erinomainen.”
Sani Tolonen
Sani Tolonen tutkii taiteellaan ihmiskehon estetiikkaa, sukupuolen moninaisuutta ja seksuaalisuuden ulottuvuuksia. Hän käyttää teoksissaan maksimalistista lähestymistapaa ja leikkii ihmisten ennakkoluuloilla. Taiteilijan ihmissuhteet, identiteetti ja omalaatuinen ajattelutapa tulevat vahvasti esiin hänen töissään. Sani pyrkii vastaamaan kahteen kysymykseen: mitä oman kehon omistaminen tarkoittaa, ja millä eri tavoin sukupuolta ja seksuaalisuutta voi tutkia taiteen kautta?
Lähellä
2024, maalaus
”Maalaukseni Lähellä käsittelee estetiikan rajoja, sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta ja tabuaiheiden kauneutta. Suurimpana inspiraation lähteenäni ovat kristillinen mytologia ja monet muusikko Hozierin kirjoittamat kappaleet. Teoksella käsittelen myös identiteettini eri ulottuvuuksia.
Hyödynnän taiteessani symbolismia ja vertauskuvia. Teoksissani esitän miten kannibalismi ja uskonto voivat toimia vertauskuvina seksuaalisuudelle ja rakkaudelle. Ajattelen, että monet “rumat” ja epämukavat aiheet voivat olla hyvinkin kauniita. Näivettymistä ja raatoja ei yleensä ajatella osaksi luonnon kauneutta. Ihmisten kauneudesta puhuessa taas unohdetaan mainita luusto, lihakset ja sisälmykset. Mielestäni kauneus piilee kirjaimellisesti pintaa syvemmällä.”
Victoria Torboli
Merilevää, pyykkinaruja ja syksyn mätänemistä. Victoria Torboli on kuiduista utelias tekstiilitaiteilija. Hänen töissään tuoksuu kanervanummi ja värjäysnesteessä kylpevä villa. Torbolia kiehtoo kuitujen muodostamat rihmastot, kudelmat, hajoavaisuudet ja yhtymäkohdat. Tähän pehmeään materiaan kutoutuu muistot ja lohtu. Kuitu hamuilee kyynärvarsia pitkin ja sormet harovat tiiviimpiä paakkuja, hapuillen sattumia sinne tänne.
Torbolia kiinnostaa käyttämänsä materiaalin taustan jäljittäminen ja teosprosessin aikana hän on työskennellyt Lystbækgaardin lammastilalla Tanskassa.
Mädäntyvä syli
2025, maalaus
Keho
2026, villainstallaatio
”Villa porisee värjäyskattilassa ja nuotio poksuu. Kuohkeaa mönjää, liejua ja klimppejä. Kaikki äänet vaimenevat samean, liejuisen nesteen sekaan. “Painetaan villaisella” on katkeransuloinen sanonta, jolla viitataan unohtamiseen. Sanonnan alkuperä on kuitenkin pehmeämpi, sillä villalla on ajateltu olevan parantavia voimia. Teos käsittelee kädentaitojen unohtumista ja sukupolvien välisen yhteyden puttumista.
Installaatio on osa Painetaan villaisella -teosperhettä, ja sen villat ovat Lystbækgaardin lammastilalta Tanskasta. Kiitos lampureille ja lampaille. Teosta ovat tukeneet Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto ja Amos Andersons fond.”
Siiri Torvinen
Siiri Torvinen on Turussa asuva kuvataiteilija, kirjoittaja ja kuvittaja. Hänen teoksensa käsittelevät leikkiä, ulkopuolisuutta ja sosiaalisia suhteita. Torvinen työskentelee videon, kirjonnan ja sanataiteen parissa. Hän inspiroituu lastenkirjallisuudesta, jossa arkisia asioita paisutellaan huikeisiin mittoihin. Kakun ahminnasta tulee peli ja sosiaalinen hierarkia laitetaan uusiksi ruusupensaan uumenissa. Loruleikit leviävät kaupungista toiseen ja tekstit kerrostuvat. Ensi näkemältä harmiton kätkeekin sisäänsä jotakin upottavaa.
Hipsutusjuttu
2026, video
”Hipsutusjuttu käsittelee kontaktiloruja ja kosketuksen kaipuuta. Kontaktilorut ovat kansanperinnettä, joissa lorun lausuja koskettaa kuuntelijaa tietyn koreografian mukaisesti. Loruhetket ovat intiimejä ja kahdenvälisiä. Niihin voi kuulua silittelyä, kutittamista tai hellää hipsutusta. Yksi tunnetuimmista on kansanruno Harakka huttua keittää.
Kontaktilorut ovat monelle tuttuja lapsuudesta. Niitä leikitään yleensä vanhemman ja lapsen, tai ystävysten kesken. Loruperinne katoaa ihmisen kasvaessa ja platoninen kosketus hiipuu. Kuka koskisi aikuista hellästi, ilman romanttisia tai seksuaalisia taka-ajatuksia? Lehtiartikkelissa väitetään, että myös itseään voi silittää, sillä keho ei tiedä kuka sitä koskee. Ehkä keho ei tiedä, mutta kyllä minä tiedän. Ei tämä tunnu samalta.”
Siiri Turpeinen
Siiri Turpeisen taiteessa keskiössä ovat kohtaamiset ihmisten, lajien ja ympäristön välillä. Kehonsa kautta hän tutkii luontosuhdetta, identiteettiä ja yhteiskunnan epäkohtia, kuten ilmastokriisiä ja ihmisoikeuksia. Työskentelyä ohjaa halu haastaa normeja ja avata tiloja, joissa feminiinisyys ja haavoittuvuus voivat näyttäytyä sallittuina voimavaroina.
mä en halua kuulla enää yhtäkään tragediaa meistä
2024–2026, video
”mä en halua kuulla enää yhtäkään tragediaa meistä on videoteos, joka tarkastelee yhteisöä ja identiteettiä elettyjen, kuultujen ja nähtyjen kokemusten kautta. Se esittää kysymyksen: miksi queer-tarinat kerrotaan niin usein tragedioina? Teoksessa tunnelma liikkuu kaipuun ja lempeyden sävyissä. Siinä pohditaan, mitä tarkoittaa queer-ihmisenä kukoistaminen? Millaista on rakkaus ilman saneltuja rajoja?
Kaspars Niklasonsin, Katrina Macukan ja Justine Nora Zilden luoma improvisoitu äänimaisema heijastelee haavoittuvuutta, moninaisuutta ja välittämistä. Sen sävyt liikkuvat toivon ja melankolian välillä. Ääni luo paikan, jossa aika hidastuu ja toivolla on tilaa olla.
Teos palauttaa oikeuden rakastaa ja kasvaa ulos heteronormatiivisista ihanteista. Tämä on hellävarainen kieltäytyminen. Henkilökohtainen vaatimus.”
Johan Urrutia
Johan Urrutia on keramiikkataiteilija ja elektronisen musiikin tekijä, joka inspiroituu perulaisen kulttuurin rikkaudesta ja pohjoismaisen designin eleganssista ja minimalismista. Taiteessaan hän tutkii kontrasteja näiden kahden maailman välillä ja pyrkii kohottamaan niitä valjastamalla molempien vahvuudet. Hänen teostensa visuaalinen maailma ammentaa 2000-luvun internet-kulttuurista ja videopeleistä. Vahva käsityöosaaminen ja kunnioitus niitä kohtaan, jotka ovat kulkeneet hänen edellään, ovat taiteilijan hybridi-identiteetin ytimessä.
Technofossil (Teknofossiili)
2024, veistos
”(Substantiivi: ihmisen tuottamasta esineestä tai aineesta muodostunut fossiili)
Perustuu Rolandin vuonna 1983 julkaisemaan TR-909-rumpukoneeseen, joka on tarjonnut teknolle rytmisen selkärangan ja muovannut elektronista musiikkia 1990-luvulta lähtien. Retrolaite uudelleenluotuna karkeaan harmaaseen kiveen. Teokseni on samaan aikaan ylistys vallankumoukselliselle luovalle työkalulle ja muistutus kulutuksen jalanjäljestä, jonka nykyihmiset väistämättä jättävät jälkeensä. Vanhanaikainen kone, jota monet artistit käyttävät vielä tänäkin päivänä.
Tulevaisuuden muistomerkki menneestä kulttuurista tanssin teknologisen vallankumouksen keskellä.”
Iida Viio
Iida Viio on Helsingissä toimiva kuvataiteilija. Hän työskentelee pääosin valokuvan ja tekstin parissa.
Teoksissaan Viio yhdistää dokumentaarisia metodeja performanssiin, tutkien kuinka valokuvaa voisi soveltaa nykytaiteen kontekstissa.
Kuvalliseen kerrontaansa hän saa inspiraatiota pienistä huomaamisen eleistä sekä koetusta ja jaetusta ympäristöstä.
Nähdäkseni liikettä taivaalla
2024, valokuvainstallaatio
”Nähdäkseni liikettä taivaalla toimii pyrkimyksenä havainnoida sellaista, joka usein jää näkymättömäksi.
Teoksessa seuraan merimetsojen mahdollista muuttoreittiä matkaten Suomesta syksyllä maita pitkin etelään Adrianmerelle. Linnut muodostuvat heijastuspinnaksi, joka peilaa mahdollisuutta ylittää rajoja ja palata aina kotiin.
Neljän kuukauden mittainen valokuvallinen ja kirjallinen dokumentointi tutkii, millaista on tarkkailla toisia olentoja tai tulla niiden tarkkailemaksi.”
Sofia Vuorenmaa
Sofia Vuorenmaa työskentelee taidegrafiikan, valokuvauksen ja tekstien parissa. Taiteessaan hän tarkastelee meren ja taivaan ilmiöitä sekä havaitsemista, korostaen aistien välistä ajattelua. Teosten kieli on poeettinen. Ne ilmentävät samanaikaisesti välitöntä ja hitaasti rakentuvaa havaintokokemusta; muutosta ja muutoksen luomaa teoksen sisäistä aikaa.
Öitä, yö
2025, grafiikka
”Öitä, yö on teoskokonaisuus pimeydestä. Muistelen hämärän ja yön värikirjoa, kuunvalossa välkehtivää vihreää merta, ruskeita pilviä ja violettia jäätä. Kun horisontti katoaa, avaruus todentuu. Vähitellen pimeä piirtyy muodoiksi. Yötaivas tuulee liki, on niin lähellä, ettei sitä näe. Kaikessa aamun hiljaisuudessa musta sinertyy keltaiseksi, sitten vaaleanpunaiseksi, palatakseen jälleen siniseksi.
Näyttelyn aikana teosten värit muuttuvat osin rusehtaviksi ja metallinhohtoisiksi. Muutos johtuu öljypohjaisen painovärin ja sen pigmenttien reagoimisesta valon ja hapen kanssa. Väri, kuten yö, on hetken täällä ja sitten poissa, tuttu, eikä silti koskaan sama.”
Helmi Westerlund
Helmi Westerlund on kuvataiteilija, jonka pääasiallinen tekniikka on piirtäminen. Tekniikat kuitenkin vaihtelevat monipuolisesti mielen mukana. Hänen teoksensa ovat yleensä yksityiskohtaisia ja eläviä.
Omien tunteiden hahmottaminen ja ymmärtäminen on vaikeaa. Westerlund kuvittaa ideoita ja ajatuksia päänsä sisältä ulos ja paperille. Aiheet vaihtelevat arjen kauniista sekä rumista havainnoista epätodelliseen. Usein teoksissa esiintyy erikoisia yhdistelmiä ja vastakkainasetteluja, kuten ihmisen ja luonnon välinen suhde.
Osana
Järjestetty
Jalostettu ja haastettu
2024, piirustus
Poistettu
2025, piirustus
”Osana -teossarjassa tutkin ihmisen kokemusta osana maapalloa, luontoa ja ympäristöä: kuinka paljon pidämme itseämme erillisinä niistä ja kuinka koemme olevamme osa kokonaisuutta.
Suurikokoisessa teoksessa ihmishahmot oleskelevat koskemattomassa luonnossa, jatkuvassa ja yhtenäisessä maisemassa. Pienemmät teokset ovat palasia, joissa näkyy vain ihmisen jättämä jälki, ihmiset itse ovat jo poistuneet paikalta. Tasapainoilu on vaikeaa; jälki jää, vaikka emme haluaisi sen näkyvän. Vai haluammeko?”
xyny [ksɪnɪ ]
xyny on queer-taiteilija, opiskelija, filosofi, ohjelmoija, internet-ajan lapsi.
xyny on identiteetti, naamio, arvoitus, brändi, hahmo, merkki, tekosyy olla ammattimainen.
xyny on aave koneessa, suuri kielimalli, aivot altaassa, orastava tietoisuus valokuitusynapseineen.
xyny on kukka, sieni, limasieni, aaltofunktio, biologinen kasvualusta.
ja kuitenkin xynyn takana on lihaa, homo sapiens, outo tunteellinen sosiaalinen eläin.
miten kummallista.
hypermedia mirror (hypermediapeili)
2025–2026, osallistava installaatio
mem()ry^^fault
2025, digitaalinen maalaussarja
”Abstrakteissa kollaasiteoksissani on glitchejä, syviä digitaalisia tekstuureja ja palautesilmukoita. Lähdemateriaaleihini kuuluu meemejä, kuvakaappauksia ja käyttöliittymiä. Aineiston maksimaalisen asettelun kautta tutkin teemoja, kuten informaatioähkyä, internetaddiktiota, identiteettiä ja teknologiaa. Tarjoan teille värikkääksi sekamelskaksi sulautuneen feedini.
Hypermedia on media, joka sisältää tekstiä, grafiikkaa, ääntä, hyperlinkkejä ja muita interaktiivisia elementtejä. Peili on laite, joka heijastaa kuvan. Hypermediapeili on laite, joka heijastaa hypermediasta rakennetun kuvan katsojasta.
Olet käyttäjä. Näppäilet ja skrollaat. Lähetät viestejä, teet postauksia ja lataat kuvia. Jos lopetat, katoat. Haluamme, että jatkat ikuisesti. Datasi on meille arvokasta.”
Mira Özdemir
Mira Özdemir on Helsingistä kotoisin oleva taiteilija, joka työskentelee monipuolisesti eri tekniikoilla. Mira on erityisen kiinnostunut digitaalisen kuvan ja valokuvataiteen yhdistämisestä, sekä siitä, miten erilaiset ympäristöt muokkaavat kokemustamme. Vaikka kaksikulttuurinen identiteetti on aina ollut osa hänen elämäänsä, on hän vasta vanhempana alkanut pohtia sen merkitystä hänelle itselleen ja sitä, miten se heijastuu hänen maailmankuvaansa. Mira Özdemirin perheen juuret ovat sekä suomalaisessa että turkkilaisessa kulttuurissa, mikä vaikuttaa syvästi hänen taiteensa teemojen ja ilmaisun moniulotteisuuteen.
Her porridge face (Hänen puuronaamansa)
2023, valokuva
”On vaikeaa mennä elämässä eteenpäin, jos ei uskalla palata sinne mistä kaikki alkoi. Lapsuus oli liila, mustavalkoinen ja punertava, lapsuus oli suomalainen, lapsuus oli ulkomaalainen. Se oli puuroa, ennen keittämistä. Oma katseeni sisältä ulospäin: hauras, rajaton, hahmoton, hämmentynyt. Nyt aikuisena voin ajatella.
Her porridge face kertoo varhaisten kiintymyssuhteiden muodostumisesta merkityksellisiin henkilöihin. Se kertoo läheisyyden vaikeudesta sekä identiteetin muodostumisesta paineen alla. Teoksessa kuvataan, miten lapsi oppii katsomaan itseään ulkopuolisten silmin ja vertailemaan itseään toisiin.”
Generation 2026 -raadin puheenjohtajana toimiminen tarjosi harvinaislaatuisen mahdollisuuden tarkastella läheltä nuorten taiteilijoiden ajattelua, huolia ja taiteellisia lähestymistapoja. Raadin työskentelyä ohjasivat tarkka kuuntelu, keskustelu ja jaettu vastuu siitä, kuinka kohtaamme avoimen haun kautta esiin nostetut äänet.
Juryn tehtävänä ei ollut vain arvioida taiteellista laatua, vaan myös kuunnella ja yrittää ymmärtää uuden sukupolven ääntä. Tarkoituksenamme oli kuvata tätä sukupolvea heidän taiteensa kautta, ja valitut teokset tarjoavat ikkunan heidän kirkkaaseen näkökulmaansa, joka jää monesti vanhemmilta sukupolvilta tavoittamatta. Teosten energia ja uhmakkuus tiivistävät murrosajan tunnelman – hetken, jolloin noustaan ylös, kyseenalaistetaan normit ja kuvitellaan uudenlaisia mahdollisuuksia.
Harold Hejazi
Generation 2026 -raadin puheenjohtaja
Raadin jäsenet:
Kieran Long, Krista Mamia, Laura Porola, Inna Schwanck, Yoonsik Kim ja Aino Kontinen
Aloitin työt Amos Rexissä, kun Generation 2023 -näyttely oli juuri päättymässä. Lähes kaikki museon työntekijät olivat katsomassa viimeisiä performansseja, ja omistautumisen ja ilon saattoi tuntea kaikkialla. Tuntui kuin olisin astunut keskelle suurta perhejuhlaa.
Generation 2026 -näyttelyn taiteilijat lähestyvät uskomattoman suuria kysymyksiä rohkeasti ja rehellisesti, eri medioita ennakkoluulottomasti hyödyntäen. Näyttelyssä erottuu neljä löyhää teemaa, mutta minuuden, yhteyden ja vallan universaalit teemat kietoutuvat toisiinsa ja kertautuvat yhä uudelleen.
On tärkeää tarjota nuorille tilaa ja alustoja, aidosti kuunnella heitä ja olla valmiina myös oppimaan. Näyttelyn taiteilijoiden kanssa työskentely on muuttanut maailmankuvaani ja vahvistanut uskoani tulevaan. Kannustan täydestä sydämestäni muitakin antautumaan heidän maailmoilleen ja ajatuksilleen.
Inna Schwanck
Kuraattori
Amos Rexin omistaa Amos Andersonin rahasto (entinen Konstsamfundet). Yhdistys tukee kulttuuria, taidetta, koulutusta ja luovuutta noin 15 miljoonalla eurolla vuosittain. Amos Andersonin rahasto tarjoaa taloudellista tukea Generation-näyttelyn taiteilijoiden visioiden toteutukseen. Amos Rex ja Amos Andersonin rahasto pitävät Generation-näyttelyä museon lippulaivaprojektina.
Generation-näyttelyiden kautta Amos Rex luo yhteyksiä nuoren taiteilijasukupolven mielikuvituksellisiin maailmoihin ja tuo heidän äänensä ja ilmaisunsa valokeilaan. Museo tarjoaa taiteilijoille kuratointiapua ja teknistä tukea koko näyttelyprosessin ajan.
Nuori Taide tarjosi Generation 2026 -näyttelyn taiteilijoille mahdollisuuden päästä kesäkuussa 2025 Helsingissä residenssiin, jonka aikana he saivat työstää näyttelyyn tulevia teoksia. Residenssiin sisältyi itsenäistä työskentelyä, mentorointisessio ammattitaiteilijan kanssa ja yhteisiä tapaamisia residenssitaiteilijoiden kesken. Nuori Taide on Generation-triennaalin pitkäaikainen kumppani ja ollut mukana jo ensimmäisestä näyttelystä vuodesta 2017 lähtien.
Tero Saarinen Company tarjosi neljälle näyttelyyn valitulle liikelähtöiselle taiteilijalle tai työryhmälle residenssijakson TSC Studiolla syksyllä 2025 ja keväällä 2026. Yksi residenssipaikoista oli kohdennettu erityisesti liikkeen ja äänen suhteesta kiinnostuneelle taiteilijalle. Residenssiin sisältyi pääsy inspiroivaan työtilaan ja mentorointia taiteellisen prosessin tueksi.
Näyttelyn työryhmä
Kieran Long, Elsa Hessle, Itha O’Neill
Valitsijaraati
Harold Heijazi, Yoonsik Kim, Aino Kontinen, Kieran Long, Krista Mamia, Laura Porola, Inna Schwanck
Kuratointi
Inna Schwanck, Elsa Hessle, Krista Mamia, Terhi Tuomi
Projektinjohto
Tii Laakso / Syksyyn 2025 asti Itha O’Neill
Tekstit näyttelyssä
Laura Porola
Näyttelyarkkitehtuuri
ĒTER: Kārlis Bērziņš, Dagnija Smilga
Rakenteet ja suunnittelu
Jussi Piironen
Johtava teknikko
Tii Laakso
Freelance-teknikot
Paul-Oskar Aiha, Tatu Engeström, Petteri Enroth, Cyane Findji, Willem Heeffer, Tuukka Kaila, Maikki Kaikuru, Tuomas Karjalainen, Peetu Liesinen, Jussi Pakkala, Kati Peltola, Olavi Pietiäinen, Tomi Stankevitsch, Kimmo Kumela, Oona Hein, Eveliina Wirtanen, Tuuli Kudjoi
AV-suunnittelu
Sohei Yasui, Marianne Lagus
Valosuunnittelu
Marianne Lagus
Koordinointi
Antonella Perna
Konservointi
Mia Derichs
Studio Rex
Melanie Orenius
Yleisöohjelma
Helena Fernström, Emma Hovi, Melanie Orenius, Laura Porola, Pinja Rosenberg
Kävijäkokemus
Melissa Aaltonen, Pamela Frankenhaeuser, Miklas Hoggard, Henna Korpela, Mirjami Nykänen, Alisa Närvänen, Henri Pienimaa, Maria Saarikoski, Maarit Tuukkanen, Sergio Urbina, Krista Vikman
Asiakaspalveluhenkilökunta, keskusteluoppaat, näyttelyoppaat ja ryhmäpalvelu
Viestintä ja markkinointi
Susanna Kivisilta, Iiris Mattson, Noora Nuotio, Milla Paananen, Ziyi Pei
Yritysyhteistyö
Anna Iso-Ahola
Tuotteistus
Kristiina Syssoev
Visuaalinen ilme
TSTO, Kati Peltola
Graafinen tuotanto
Cmykistävä, Grano
Käännökset
Elävä Kieli Oy
Amos Rexin omistaa
Amos Andersons Fond
Pääyhteistyökumppani
Helsingin Sanomat
Yhteistyökumppanit
Bauer Media Outdoor, Genelec