Hyppää sisältöön
Kuvassa on vitriinin suojaama harmaa, näppäimistöä muistuttava taideteos valkoisen boksin päällä. Teoksessa on useita nuppeja. Taustalla hahmo kävelee teoksen ohi.

Opettajille

Tältä sivulta löydät palvelut juuri sinun ryhmääsi varten: opastetut kierrokset ja omatoimitehtävät vierailulle.

Kouluryhmät ovat tervetulleita tutustumaan Amos Rexin näyttelyihin oppaan johdolla, tai omatoimisesti opettajan kanssa. Opastuksista ja omatoimitehtävistä vastaavat museon lehtori ja taidekasvattajat.

Teemme Vuoren toisella puolen -näyttelyn aikana yhteistyötä Stadin Ammattiopiston kanssa. Syksyn aikana näyttelyssä vierailee 15 opiskelijaryhmää Amos Rexin oppaiden johdolla. Yhteistyö on osa Stadin Ammattiopiston Taide ja luova ilmaisu -opintokokonaisuutta.

Ryhmäkäynnit tulee varata etukäteen. Tutustu opastuksiin ja varaa aika alla olevasta linkistä.

Vuoren toisella puolen / The Other Side of the Mountain

Vuoren toisella puolen

14.10.2026–21.3.2027


Millaista on kasvaa kaupungissa, joka on suunniteltu erottamaan ihmisiä toisistaan? Mitä hylätty vaate voi paljastaa maailmankaupasta?

Vuoren toisella puolen -näyttely tuo yhteen pohjoismaisessa afrodiasporassa ja Afrikan mantereella työskenteleviä taiteilijoita. 

Näyttelyn taiteilijat ovat kiinnostuneita siitä, miten erilaiset valtarakenteet muovaavat kaupunkeja ja maisemia, ja miten ne vaikuttavat ihmisten välisiin yhteyksiin. Esillä on veistoksia, videoteoksia ja installaatioita, sekä maalauksia ja valokuvia.

Näyttelyssä voi istua Danfo-minibussiin, katsella maalattuja näkymiä Helsingin uusista asuinalueista tai seurata afrokaribialaisen kansanperinnehahmon Moko Jumbien tanssia Kööpenhaminan kaduilla.  
 
Näyttely sopii kaikenikäisille.

Näyttely on osa Southnord Artfest 2026 -kokonaisuutta, ja sen ovat kuratoineet Katariina Timonen (Amos Rex) ja Marcia Harvey Isaksson (Southnord).

Tehtäväpankki

Tehtäviä museovierailun tueksi ennen käyntiä, sen aikana ja sen jälkeen. Sopii kaikenikäisille.


Vierailun aikana.

Museon salaperäinen asukas Ou on tehnyt lapsille omat teoskyltit Vuoren toisella puolen -näyttelyyn. Löydättekö ne kaikki? Teoskylteissä on vinkkejä siihen, miten teoksia voi lähestyä ja pohtia yhdessä. 

Ennen vierailua.

Nykytaiteessa taideteoksen nimi ei aina kerro suoraan, mitä teoksessa kuvataan. Nimi on pikemminkin vinkki siihen, mistä näkökulmasta taideteosta voi tarkastella. Ajattele esimerkiksi elokuvien tai kappaleiden nimiä. Tässä tehtävässä hyödynnetään joitakin näyttelyn teosten nimiä inspiraationa oman teoksen tekemiseen. 

1. Alta löydät Vuoren toisella puolen -näyttelystä poimittuja teosnimiä. Valitse listasta yksi teos, jonka nimi houkuttelee.  
 
2. Tee teoksesta oman versio. Älä katso alkuperäistä teosta: tee oma tulkinta nimen perusteella. Aloita päättämällä, minkälaisen tunnelman haluat omaan teokseen. Päätä sitten tekniikka. Voit esimerkiksi maalata, kirjoittaa tekstin, nauhoittaa ääniraidan tai tehdä esityksen.  

  • Tähtien valaisema kotipolku 
  • Oloseutu 
  • Iho ihoa vasten 
  • Unialtaat – käyminen  
  • Tanssi, jota et koskaan nähnyt minun tanssivan 
  • Kompassi osoittaa navan suunnan 
  • Kunnes leijonalla   
  • Tienrakentajat  
  • Katsokaa kahdesti autojen varalta ennen kuin ylitätte tien! 

 
Kun tulette näyttelyvierailulle, voitte tutustua teoksiin, ja tutkia miten ne eroavat omista versioistanne. Entä mitä yhteistä niissä on? Miksi luulette, että taiteilija on valinnut juuri kyseisen nimen teokselle? 

Museon keskusteluoppaat voivat auttaa paikantamaan teoksia paikan päällä.

Paritehtävä. Vierailun aikana.

Tutkimusten mukaan museovieras katsoo yhtä taideteosta keskimäärin noin 15–30 sekuntia. Tässä paritehtävässä tutkitaan mitä tapahtuu, kun viettää kolme kokonaista minuuttia saman taideteoksen kanssa. Muuttuuko ensivaikutelma kolmen minuutin jälkeen? 

 
1. Valitkaa parin kanssa yksi taideteos. Se voi olla teos, joka tuntuu mielestänne kiinnostavalta, hämmentävältä tai joka ei puhuttele teitä yhtään. Menkää sen luokse. Jokainen sanoo vuorollaan yhden asian, joka tulee teoksesta mieleen. 

 
2. Laittakaa puhelimen ajastin soimaan kolmen minuutin päähän. Tutkikaa teosta hiljaa. Voitte esimerkiksi: 
 

  • mennä lähemmäs ja kauemmas 
  • kävellä teoksen ympäri 
  • istua sen viereen 
  • jos teoksesta kuuluu ääntä, sulkekaa silmät ja kuunnelkaa sitä hetken. 

 
3. Kun ajastin soi, keskustelkaa yhdessä: miltä teos tuntui aluksi ja miltä se tuntuu nyt?

Mikä muuttui ja miksi?  

Vierailun aikana tai sen jälkeen.

Taide on usein kuvittelua ja tarinankerrontaa. Moni näyttelyn taiteilijoista on esimerkiksi inspiroitunut science fictionista tai he kuvittelevat mahdollisia tulevaisuuksia ja vaihtoehtoisia menneisyyksiä. Tässä pienryhmätehtävässä testataan kokeellista tarinankerrontaa.  
 
1. Valitkaa haluamanne teos ja tutkikaa sitä yhdessä. Seuraavaksi voitte keskustella: millainen tunnelma teoksessa on ja miksi? 
 
2. Nyt olette pohtineet teoksen tunnelmaa. Seuraavaksi kuvitelkaa, että teos on elokuvan viimeinen kohtaus. Tehtävänne on yhdessä keksiä, millainen tämä elokuva voisi olla.  

Pohtikaa:  
 

  • minkälaisesta elokuvasta on kyse: komedia, draama, kauhu tai jotain muuta? 
  • kenestä elokuvasta kertoo?  
  • mitä kaikkea elokuvassa on tapahtunut?  

 
Kehittäkää juonta vapaasti. Tärkeintä tehtävässä on se, miten koette teoksen ja millaisia tarinoita mielessänne syntyy.   

Vierailun aikana.

Näyttelyssä työskentelee keskusteluoppaita. Tunnistat heidät laventelin värisistä työtakeista. He juttelevat mielellään kävijöiden kanssa ja kertovat lisää teoksista ja taiteilijoista tai vaikkapa siitä, millaista on olla taidemuseossa töissä. Tai jostain ihan muusta. Haastattele ainakin yhtä keskusteluopasta näyttelyvierailun aikana.

Ou-korttipeli sopii kaikille (ja kaiken ikäisille), jotka haluavat puhua taiteesta ja siitä, miltä se tuntuu – mutta kaipaavat pientä inspiraatiota.

Opettajat saavat pelistä 15 % alennuksen, kun ostat sen Amos Rex Shopista. Korttipeli toimii missä tahansa näyttelyssä. Kysy henkilökunnalta, jos haluat lainata korttipakan vierailun ajaksi.

Ou-pelikortit

Breathe – niinku hengitä on Amos Rexin nuorille (12+) suunnattu sarjakuvakirja, joka kertoo kahden 14-vuotiaan yrityksestä löytää ystävänsä taideteos oudosta ja isosta museosta. Kirja avaa taidetta ja museon rakenteita hauskalla ja visuaalisella tavalla.

Sarjakuvakirjan voi lainata ja lukea paikan päällä. Opettajat saavat OAJ-kortilla 15 % alennusta kirjasta museokaupassa.

Breathe-sarjakuvan päähenkilöt katselevat ympärilleen museossa.

Studio Rex


Studio Rexissä voi pelata, lukea ja tutustua näyttelyn taustoihin. Tai rentoutua tulivuorisohvalla.

Pehmeä rönsyilevä sohva, joka on tulivuoren muotoinen. Näyttelyvierailijat loikoilevat ja istuvat sohvilla.
Kuva: Tuomas Uusheimo / Amos Rex

Studio Rexissä voit tutustua näyttelyn taustoihin, pelata ja lukea. Esillä on valikoima näyttelyyn liittyviä, taiteilijoiden ja museohenkilökunnan suosittelemia kirjoja. Paikalla on myös keskusteluopas, jonka kanssa voi keskustella kirjoista ja näyttelyn teemoista.

Studio Rexin kirjasto haastaa vakiintuneita ymmärryksiä tiedosta ja tietämisen muodoista. Mistä tieto tulee ja mistä se löytyy? Millaista tietoa syntyy aistien kautta? Entä ihmisten välillä?  

Kirjastossa on lisäksi muun muassa karttoja, kiviä ja kankaita, joihin saa koskea. Voit myös itse lisätä kirjastoon tietoa, jonka haluat jakaa muiden kanssa: reseptin, menovinkin tai jotain ihan muuta.

Tilaa Amos Rexin opekirje, jonka kautta saat tietoa opettajien infotilaisuuksista, tulevista näyttelyistä, kouluille suunnatusta palveluista ja tapahtumista.

"Pakollinen tieto" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
YhteystiedotPakollinen tieto
SähköpostiPakollinen tieto

Dansbana! Amos Rex

12.6.–4.10.2026


Lasipalatsin aukiolle rakennettu Dansbana! Amos Rex on kaikille avoin ilmainen installaatio ja tanssilattia.

Dansbana! Amos Rexin ovat suunnitelleet ruotsalaiset arkkitehdit Anna Fridolin, Anna Pang, ja Teres Selberg. He työskentelevät osallistavan kaupunkisuunnittelun parissa, erityisesti tyttöjen ja nuorten naisten näkökulmasta. Aikaisemmin Dansbana-tanssitiloja on toteutettu Ruotsissa, Turkissa ja Yhdysvalloissa. Dansbana! Amos Rex on heidän ensimmäinen työnsä Suomessa.

Kesän läpi lavalla nähdään myös paikallisten tanssiyhteisöjen esityksiä, hip hopista lavatansseihin.

Taaperodisco, kaverijuhlat, Random Play Dance tai treenit – Dansbana taipuu moneen tarpeeseen ja toiveeseen. Kuka tahansa voi astua lattialle ja soittaa omaa musiikkia kytkemällä laitteensa installaation Bluetooth-kaiuttimiin.

Vieraile ryhmän kanssa

Dansbana! on riemastuttavan tilava, joten isompikin ryhmä mahtuu kerralla tanssilattialle. Se on mainio paikka viettää hetki aikaa esimerkiksi näyttelyvierailun jälkeen. Tanssilattiaan kuuluu äänentoisto, johon voit kytkeä oman laitteesi Bluetooth-yhteyden kautta.

Tehtäväpankki

Tehtäviä museovierailun tueksi ennen käyntiä, sen aikana ja sen jälkeen. Sopii kaikenikäisille.


Arkkitehdit Anna Fridolin, Anna Pang ja Teres Selberg käynnistivät Dansbana-projektin havainnolla, että vaikka tanssi on suosittu harrastus varsinkin tyttöjen ja nuorten naisten kesken, kaupungeista ei yleensä löydy julkista tilaa tanssimiselle. Siksi arkkitehdit käyvät keskustelua paikallisten nuorten tanssiharrastajien kanssa osana suunnitteluprosessia. Yhdessä he pohtivat, missä tuntuu hyvältä tanssia ja mitkä paikat kaupungissa sopisivat tanssimiseen.

Kaupunkisuunnittelu vaikuttaa meihin kaikkiin. Pohtikaa, millaista on viettää aikaa aukiolla, jossa on penkkejä, puita ja leikkipaikka? Entä aukiolla, jossa on pelkkää asfalttia? Ei edes puita tai istuimia. Mitä erilaisilla aukioilla voi tehdä? Miltä ne tuntuvat?

Miettikää omaa koulupihaa seuraavien kysymysten avulla:

  • Kenelle koulupiha on suunniteltu?
  • Mitä koulupihalla voi tehdä? Millaiseen tekemiseen piha kannustaa?
  • Onko jotain, mitä pihalla on vaikea tehdä tai mitä siellä ei voi tehdä lainkaan? Mistä sen huomaa?
  • Mitä te haluaisitte tehdä koulupihalla? Onko se mahdollista nykyisellä pihalla?
  • Jos saisitte muuttaa yhden asian koulupihassa, mikä se olisi? Miksi juuri se muutos olisi tärkeä?

Voitte keskustella pienryhmissä ja halutessanne piirtää suunnitelman uudesta koulupihasta.

Tilaa opekirje

Tilaa Amos Rexin opekirje, jonka kautta saat tietoa opettajien infotilaisuuksista, tulevista näyttelyistä, kouluille suunnatusta palveluista ja tapahtumista.

"Pakollinen tieto" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
YhteystiedotPakollinen tieto
SähköpostiPakollinen tieto