Amos Rex järjestää Bauhausin juhlavuotena laajan arkkitehtuuridokumentti- ja elokuvatapahtuman. Ark Rex -tapahtuma pureutuu arkkitehti Walter Gropiuksen Weimarissa sata vuotta sitten laatimaan Bauhaus-manifestiin ja maailmankuulun Bauhausin perintöön. Se tarkastelee modernismin ja sen kiinnostavimpien arkkitehtien tuotantoa, myös pohjoismaisesta näkökulmasta. Mukana on Bauhausiin ja sen tuotantoon johdattelevien dokumenttien lisäksi draamaelokuvia sekä rakennetun ympäristön ajankohtaisiin ilmiöihin, haasteisiin ja ongelmiin pureutuvia elokuvia. Festivaalin antina ovat elokuvien ohella taustoittavat ja syventävät esitelmät.

Ohjelma

Elokuvien kieli tai tekstitys on englanti.

Lataa ohjelma-pdf.

Perjantai 29.11.2019
Klo. 9:30–20

Elokuvasali:

9.30 Tervetuloa: Tarja Nurmi ja Kaj Martin
9.45 Bauhaus Spirit: 100 Years of Bauhaus. Niels Bolbrinker, Thomas Tielsch, 2018, 90 min
11.30 Esitelmä. Juhana Heikonen, arkkitehti: Joskus tahallaankin väärinymmärretty Bauhaus
12.30 Tauko
13.30 Mendelsohn’s Incessant Visions. Duki Dror, 2011, 71 min
15.00 Esitelmä. Juhani Pallasmaa, arkkitehti: Elokuva, arkkitehtuuri ja todellisuus
16.00 Eero Saarinen: The Architect Who Saw the Future. Peter Rosen., Eric Saarinen, 2016, 68 min
17.30 Esitelmä. Nadja Bartels, museonjohtaja, Tchoban Museum, Berliini: Film Architecture of Weimar Republic: Reflecting the spirit of time
18.15 Lotte am Bauhaus. Gregor Schnitzler, 2019, 105 min

Lauantai 30.11.2019
Klo. 11–21:35

Elokuvasali:

11.00 Tervetuloa: Tarja Nurmi ja Kaj Martin
11.15 Kajsa Andersö ja Tomas Boman esittelevät elokuvansa
11.30 The Nobel Snowflake – Gert Wingårdh tävlar om Nobel Center. Kajsa Andersö, 2018, 59 min
13.00 Tauko
14.00 Sarah Bitter esittelee elokuvansa
14.15 Enchanted Crimée – A multistoried Architecture. Sarah Bitter, 2018, 30 min
14.45 The Infinite Happiness (Bjarke Ingels Group BIG). Ila Bêka & Louise Lemoine, 2015, 85 min
16.30 Thomas Haemmerli esittelee elokuvansa
16.45 I am Gentrification. Confessions of a Scoundrel. Thomas Haemmerli, 2018, 98 min
18.45 Whose City? Hans Christian Post, 2017, 54 min
20.15 Planeta Petrila. Andrei Dascalescu, 2016, 80 min

Lämpiö

Bio Rexin lämpiössä esitetään erikseen tapahtuman teemaan liittyviä videoita ja elokuvia. Nämä esitykset ovat yleisölle ilmaisia. Non-stop:

  • BauhausWORLD: 1 The Code. 2 The Effect. 3 The Utopia. 2018, 3 x 42:30 min
  • The New Frankfurt. Paul Wolff, Jonas Geist, Joachim Krausse. 170 min
  • Bauhaus Media Art. Heinrich Brocksieper, Viking Eggeling, Werner Graeff et al. 2009. 76 min
  • Walter Gropius: His New World Home. Robert S. Barcelow. 1970, 12 min
  • Avaus. Ark Rex -editio: 11 tapaa rakentaa parempaa kaupunkia. Jonni Roos & Raimo Uunila, 2019, 55 min
  • Lontoossa asuvan suomalaisen arkkitehdin ja elokuvatekijän Tapio Snellmanin arkkitehtuurielokuvien kooste. 40 min
  • A Beautiful Act. Ott Kadarik. 2019. 12 min
  • Jørn Utzon: The Man & The Architect. Lene Borch Hansen. 2018, 90 min
  • We do not thirst after scenography. The long story of Alvar Aalto’s church in Riola. Roberto Ronchi, Mara Corradi, 2018. 60 min

Lämpiön esitykset ovat yleisölle ilmaisia.

Planeta Petrila 2016. 80 min. Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Andrei Dascalescu.

Liput

Yhden päivän lippu
Aikuiset 20 €
Opiskelijat, eläkeläiset & lapset 15 €

Kahden päivän lippu
Aikuiset 30 €
Opiskelijat, eläkeläiset & lapset 25 €

Lippuja myydään myös paikan päällä! Osta lippu etukäteen verkkokaupasta:

 

Lisätietoa elokuvista

Osasiko Walter Gropius piirtää ja ajatteliko hän pientä ihmistä? Välittikö Hannes Meyer estetiikasta vai jostakin muusta? Rakensiko Mies van der Rohe asuntoja työväestölle? Kuinka tavalliset työväenluokan ihmiset oikeasti asuivat sata vuotta sitten – ja oliko Weimar pelkkä pikkukaupunkipahanen vai jotakin muuta? Oliko Bauhaus jokin erityinen tyyli? Vai oliko kaikessa kyse uudesta tavasta ajatella ja toimia sekä oppia monenlaisesti yhdessä tehden – ja ehdottomasti myös hauskaa pitäen? Ja kuka olikaan Gunta Stölzl, tai Anni Albers

Vuosien 1919–1933 aikana toimineen urhean Bauhaus-koulun taival kolmessa eri kaupungissa jäi historiallisista syistä suhteellisen lyhyeksi. Vaikutukset ulottuvat silti meidän aikaamme – ja tästä edelleenkin.

Bauhausin henkeä monin eri tavoin luotaava dokumentti vie katsojat Etelä-Amerikan slummeihin ja Manhattanille sekä eri puolille Eurooppaa aina Tukholmaa ja Marseillesia myöten. Näemme ilmakuvia historiallisesta Weimarin kaupungista, jossa Bauhaus-koulu perustettiin ja jossa sille löytyi valmiit rakennukset. Pääsemme Dessaussa koulun selkeään ja kauniiseen päärakennukseen ja Mestaritaloihin. Tapaamme Siedlung Törtenin asuinalueella arvokkaaseen ikään ehtineen rouvan, joka kieltää puhumasta Gropiuksesta pahaa. Hän pääsi lapsena asumaan täysin moderniin taloon ja nauttimaan sen mukavuuksista ja puutarhasta, kanoineen kaikkineen.

Vaikka osa Bauhausissa kummunneista ajatuksista ei kantanutkaan pitkälle tai ne vesittyivät ja muuttuivat bulkkirakentamiseksi, elää rohkea ja uutta etsivä tapa toimia edelleenkin. Onko tuosta hengestä auttamaan meitä ratkaisemaan tämän päivän polttavimpia ongelmia ja rakentamaan kaikille parempaa maailmaa?

Elokuva panee kysymään: osaanko minä olla utelias, etsiä ja jopa tanssimalla oppia uusia ja keskenään toisiaan tukevia ja lomittaisia asioita – vai haluanko kulkea minulle valmiiksi piirrettyä polkua?

Teksti: Tarja Nurmi, arkkitehti SAFA

Bauhaus Spirit – 100 Years Of Bauhaus. 2018. 90 Min. Ohjaaja: Niels Bolbrinker Ja Thomas Tielsch Tuotanto: Thomas Tielsch / Filmtank

Arkkitehti Erich Mendelsohn oli Walter Gropiuksen ja Mies van der Rohen aikalainen ja vielä 1930-luvun alkupuolelle saakka Saksan menestynein arkkitehti.

Puolan puolella pikkuisessa kaupungissa syntynyt saksanjuutalainen Mendelsohn oli monin tavoin omien teidensä kulkija. Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa hän rakastui palavasti itseänsä jonkin verran nuorempaan kauniiseen ja lahjakkaaseen sellistiin. Luise Maasista tuli myös hänen puolisonsa.

Elokuvan tarinaa kerrotaan myös Luisen ja Erichin kirjeenvaihdon pohjalta. Puolisoiden huikea elämäntarina liittyy historian mullistuksiin ja vie meidät 1930-luvun Berliinistä ja Saksasta Hollantiin, Englantiin, Palestiinaan ja Yhdysvaltoihin. Berliinin Spandaussa sijaitseva Luisea varten suunniteltu ja vilkkaan sosiaalisen elämän keskus, satojen neliömetrien laajuinen Haus Rupernhorn, on nykyisin restauroitu. Sieltä Mendelsohnit joutuivat lähtemään jo muutama vuosi talon valmistumisen jälkeen, vuonna 1935.

Mendelsohn tunnetaan kenties parhaiten Potsdamin Einstein-tornistaan, mutta hänen miniatyyrikokoiset, ensimmäisen maailmansodan aikana piirtämänsä visiot vaikuttivat toisiin arkkitehteihin paljon myöhemmin. Mendelsohn näytti niitä myös Frank Lloyd Wrightille – ja nyt meillä on New Yorkin Guggenheim. Filmi vie myös sellaisten Mendelsohnin rakennusten äärelle, jotka eivät rakennustaiteen historiaan perehtymättömille ole entuudestaan tuttuja.

Arkkitehtuurin lisäksi elokuva koskettelee sekä Luisen että Erichin henkilökohtaista elämää sekä ystävyyksiä, mm. Albert Einsteinin kanssa.

Teksti: Tarja Nurmi, arkkitehti SAFA

Incessant Visions. 2011. 71 Min. Ohjaaja: Duki Dror Tuotanto: Yael Shavitt, Duki Dror

Ohj. Peter Rosen, kuvaus Eric Saarinen, 2016, 68 min

Maailmankuulun arkkitehtimme Eliel Saarisen ja hänen puolisonsa Loja Saarisen poika Eero Saarinen (1910-1961) kuuluu viime vuosisadan suuriin arkkitehteihin. Mm. New Yorkin Kennedyn lentokentän TWA-rakennus, St Louisin jäntevä ja teräksinen kaaren muotoinen symboli sekä lukuisat eri yrityksille ja yliopistoille tehdyt rakennukset tekevät hänestä armoitetun toisen maailmansodan jälkeisen virtaviivaisen modernismin mestarin. Charles ja Ray Eamesin lähipiiriin kuulunut Eero Saarinen tunnettiin myös muotoilijana.

Eero Saarisen lapsista toinen, mainosalalla oman uransa luonut Eric Saarinen, on tehnyt kiehtovan, pari vuotta sitten valmistuneen elokuvan kaukaiseksi jääneestä isästään, jota lapset Eric ja Susan tämän kiireiden ja avioeron vuoksi eivät kovinkaan paljon nähneet. Äiti Lily Saarinen oli kuvanveistäjänäkin tunnettu lahjakkuus. Ajan tavan mukaan hän joutui aika lailla yksin omistautumaan lapsilleen.

Vanhempiensa erotessa Eric oli teini-ikäinen. Elokuvassa hän ikään kuin lähtee isän kuoleman jälkeen tutustumaan häneen aivan uudestaan ja vierailee kuvausryhmänsä kanssa lukuisissa tämän suunnittelemissa rakennuksissa. Niihin kuuluu keskenään täysin erilaisia mutta modernismin sulavalinjaisia periaatteita noudattavia pääkonttoreita ja kappeleita sekä vaikuttava jäähalli. Rakennuksia ympäristöineen tarkastellaan elokuvassa myös lintuperspektiivistä; kuvausten avuksi oli elokuvaa tehtäessä saatavilla myös kameroilla varustettuja huipputeknologiaa edustavia lennokkeja.

Koettuaan isänsä suunnittelemia rakennuksia ja perehdyttyään myös tämän uuteen elämään Aline Bernstein Louchheimin kanssa, Eric Saarinen on aikuisena ollut valmis ymmärtämään tämän valintoja. Hän tunnustaakin antaneensa anteeksi, koska isä oli aikansa nerokas modernin ajattelun ja arkkitehtuurin uranuurtaja.

Elokuva on nähty aikaisemmin Suomen televisiossa YLE:n Teemalla. Oikeuksiinsa se pääsee kuitenkin vasta suurella valkokankaalla.

Teksti: Tarja Nurmi, arkkitehti SAFA

ECT WHO SAW THE of the PBS American Masters series
Eero Saarinen – The Architect who saw the Future, 2016. 70 min.
Tuotanto ja ohjaus: Peter Rosen
Yhteistuottaja: Making Movies, Kaarle Aho

Ohj. Gregor Schnitzler, 2019, 105 min

Bauhaus-juhlavuoden kunniaksi on tehty useita dokumentteja ja elokuvia. Yksi niistä on Bauhausin autenttisille sijoille johdatteleva draamaelokuva Lotte am Bauhaus, jonka käsikirjoitus on saanut aiheensa todellisuudesta. Elokuva kertoo lahjakkaasta huonekalupuusepän tyttärestä, joka Weimarissa ihastuu väkevän iloisiin Bauhausin opiskelijoihin ja isäänsä uhmaten pyrkii ja pääsee koulun oppilaaksi.

Lahjakas Lotte joutuu kuitenkin kokemaan sen, että huolimatta alkuperäisestä ja Bauhaus-manifestin hengen mukaisesta tasa-arvon ihannoinnista, ei naisille oikein osattaisi antaa sijaan vaikkapa arkkitehteina. Päähenkilö on kuitenkin vahvasti mukana mm. Weimariin toteutetun Haus am Horn -nimisen koetalon suunnittelussa. Monipuolisesti lahjakkaan naisen elämän ja uran kanssa ei kuitenkaan ollut tuona aikana helppoa.

Tarina pohjautuu autenttisiin tapahtumiin. Lottellakin on vastineensa todellisuudessa. Hän oli Alma Siedhoff-Buscher, joka kehitteli mm. Bauhausin kuulun leikkikalupalikkasarjan.

Draamaelokuvan vahvin anti on se, että kertomus on kuvattu autenttisissa ympäristöissä eli niissä rakennuksissa, joissa koulu alun perin toimi, sekä Weimarissa että Dessaussa. Pääsemme myös bauhauslaisten kuuluisiin juhliin ja tutustumaan niihin kaupunkeihin ja seutuihin, joista legendaarisen taide-, muotoilu- ja arkkitehtuurikoulun kertomus sata vuotta sitten alkoi. Weimarin tasavallan kausi 1919-1933 oli sekä uuden demokratian että väkevän uuden kulttuurin mutta myös poliittisen turbulenssin aikaa.

Mukana on useita tunnettuja saksalaisia näyttelijöitä, jotka itsekin kertoivat innostuneensa paikoista ja rakennuksista, joissa suurelle yleisölle tarkoitettu televisioelokuva on kuvattu.

Teksti: Tarja Nurmi, arkkitehti SAFA

Lotte am Bauhaus, 2019. 105 min.
Ohjaus: Gregor Schnitzler
Rooleissa mm. : Noah Saavedra, Alicia von Rittberg, Jörg Hartmann, Nina Gummich
Tuotanto: MDR, Das Erste

Ohj. Thomas Haemmerli, 2018, 98 min

Sveitsiläinen toimittaja Thomas Haemmerli on ryhtynyt myös elokuvantekijäksi. Hänen hauska, omakohtainen kertomuksensa on ikään kuin asumisuralurjuksen henkilökohtainen synnintunnustus.

Haemmerli on nuorempana osallistunut lukuisiin mielenosoituksiin, ollut valtaamassa taloja ja joutunut jopa virkavallan pidättämäksi. Ryhdyttyään toimittajaksi ja päästyään kansainvälisiin hyvätuloisiin ja trendikkäisiin tehtäviin hän on myös asuskellut eri puolilla maailmaa, Etelä-Amerikkaa myöten.

Dokumentissa hän näyttää kuinka myös Zürichin kaunis keskusta ajateltiin ja jopa suunniteltiin korvattavaksi rumilla betonirakennuksilla, ”poks poks poks”, ja kuinka kaupunkiin vuosikymmeniä myöhemmin alkoi kuin varkain ilmaantua yhä hienompia ja hinnakkaampia asuntoja ja alueita. Meneillään oli gentrifikaatio.

Pääsemme Haemmerlin kanssa eri filmiarkistoihin, perheen koteihin ja jopa Tbilisistä hankittuun sympaattiseen mutta hankalasti korjattavaan sijoitusasuntoon. Kansainvälisesti liikkuvat ja laajakaistayhteyden ansiosta missä vaan työskentelevät nomadit ja luovan luokan kevyesti maailman pulmia tiedostavat edustajat ovatkin itse osana suurempaa ongelmaa. He toimivat kuin aurankärkinä vanhojen kaupunginosien asuntojen hintojen vedättämisessä korkeammiksi. Gentrifikaatioksi kutsutun ilmiön kärkijoukon asuinsijoilla ihmiset katukuvassa ovat kokonaan uusia. Lattekahvilat, artesaaniolutbaarit ja kustomoituja polkupyöriä myyvät firmat löytyvät kulmilta. Postinumerokin on statusta antava.

Filmi on itseironinen, valaiseva ja hauska. Sen käsittelemät aiheet ovat mm. arkkitehtuuri, tiivistäminen, asuttavat tilat, vieraiden pelko ja kaupunkisuunnittelu sekä juuri nyt trendikäs kaupunkikehitys. Elokuva ruoskii sopivasti sekä ulkomaalaispelkoista konservatiivista oikeistoa että sitä osaa vasemmistosta, joka on varustettu yllättävän konservatiivisella arkkitehtuurimaulla.

Teksti: Tarja Nurmi, arkkitehti SAFA

I am Gentrification – Confessions of a Scoundrel. 2017. 99 min.
Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Thomas Haemmerli
Tuotanto: Ican Films ja SRF

Ohj. Andrei Dascalescu, 2016, 80 min

Huoli ympäristöstä on saanut Euroopan huolestumaan myös hiilikaivoksista. Esimerkiksi Saksan Ruhrin alueella kaivostoimintaa on ajettu alas jo vuosia sitten.

Romanian vanhimman hiilikaivoksen ympärille ja paikassa nimeltä Petrila on muodostunut kokonainen pieni kaupunki rakennuksineen ja yhteisöineen. Kun maa liittyi Euroopan unioniin, alkoi puhe kaivostoiminnan lopettamisesta. Sikäläisten mahtimiesten helpolta kuulostavana ratkaisuna olisi ollut kieltää koko toiminta. Ideana olikin EU:n mittavilla tukirahoilla lakaista maan tasalle koko Petrila betonielementtirakennuksineen ja kaivostoiminnan tarvitsemine historiallisine rakennelmineen.

Ohjaaja Andrei Dascalescu on käsikirjoittanut riemastuttavan dokumenttielokuvan ihmisten, anarkian sekä taiteen hedelmällisestä liitosta. Saamme tuntuman sellaisen paikkakunnan elinvoimasta, joka on kätköissä Transilvanian takamailla. Pääsemme jopa hiilikaivoksen uumeniin aivan oikeiden kaivosmiesten kanssa.

Entinen kaivoksen työntekijä Ion Barbu on sielultaan myös taiteilija. Hän ryhtyy lähisukulaisten, asukkaiden ja kaivosmiesten tuella puolustamaan sekä yhteisöään että kaivoshistorian rakennuksia ja koneita. Avuksi saadaan rakennussuojelun asiantuntija, pääkaupungissa toimiva kaunis naisarkkitehti. Hän ottaa sydämen asiaksi puolustaa Petrilan rakennuksia, asukkaita sekä näiden asuinympäristöä.

Myös modernismin perinnöksi luettavilla, sosialismin ajan betonielementtirakennusten täyttämillä paikoilla ja niiden ihmisillä on tämänkin elokuvan myötä toivoa. Hilpeän anarkistinen taide voi parhaimmillaan olla yhteisön uljas apuväline taistelussa yhteisön puolesta.

Teksti: Tarja Nurmi, arkkitehti SAFA

Planeta Petrila 2016. 80 min.
Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Andrei Dascalescu
Tuottaja: Anamaria Antoci

”Ehkä arkkitehdit itse eivät aina ole parhaita kertomaan arkkitehtuuristaan”, sanoi Sarah Bitter haastattelussaan Lundin arkkitehtuurielokuvafestivaaleilla vuonna 2018. Hän on pariisilaisarkkitehti, joka halusi tuottaa pienen filmin ja on pyytänyt viisi keskenään erilaista ammattilaista tutustumaan toimistonsa suunnittelemaan uudisrakennukseen.

Kutsutut olivat filosofi, kaksi tanssijaa, kirjailija sekä elokuvaohjaaja Sophie Comtet Kouyaté. Hänen ohjaamassaan filmissä tarkastellaan kiinnostavaa, hohtavan peltikaton peittämää vuokratalokohdetta. Kuvauksellista rakennuskompleksia tutkaillaan myös ilma-akrobatian keinoin.

Pariisilaiskorttelin osa liittyy aikakauteen, jolloin kaupungin pormestari korosti korkealaatuiseen sosiaaliseen asuntotuotantoon merkitystä. Sarah Bitterin ja hänen METEK-nimisen toimistonsa suunnitelma rakennus ovat tällaiseen asuntopolitiikkaan liittyneen arkkitehtuurikilpailun tulosta. Nyt on eri puolilla Eurooppaa tapahtumassa asuntosuunnittelun laadun voimakasta huononemista. Asuntokohteita suunnitellaan heikentyvien pinta-alaja laatutavoitteiden puristuksessa enenevässä määrin sijoittajia varten ja toisaalta varakkaimpien yhteiskuntaluokkien makuun ja tarpeisiin. Tyylikäs elokuva onkin dokumentti pyrkimyksistä toteuttaa korkealaatuista kaikille – tässä yhteydessä pariisilaiseen kaupunginosaan, joka arkkitehdille ja samalla dokumentin ideoijalle ja tuottajalle on myös ollut poikkeuksellisen läheinen.

Teksti: Tarja Nurmi, arkkitehti SAFA

Enchanted Crimée – A Multistoried Architecture. 2017. 30 Min. Ohjaaja: Sophie Comtet Kouyaté Tuottaja: Sarah Bitter Ja Metek

Kööpenhaminan Ørestad alueelle noin kymmenen vuotta sitten rakennettu, pohjamuodoltaan kulmikkaan kahdeksikko muistuttavassa suuressa kerrostalokorttelissa on vajaa 500 asuntoa. Talolla on viistot viherkatot ja sen kymmenen kerroksen korkeuteen kohoavia sivukäytäviä voi ajella jopa polkupyörällä. Joku vertaa rakennusmassaa selällään makaavaan naiseen ilman päätä; alkuperäisen suunnitelman mukainen torniosa jäi toteuttamatta.

Päiväkirjanomainen arkkitehtuuridokumentti kertoo erilaisten asukkaiden lämpimästä suhteesta taloonsa ja sen lähiympäristöön. Aivan ongelmatonta ei asuminen suositussa arkkitehtuurinähtävyydessä ole.

Suunnittelija on jo nuoresta saakka poikkeuksellisen markkinointihenkinen ja sujuvasanainen tanskalaisarkkitehti, BIG-nimisen toimiston perustaja Bjarke Ingels, josta rakennuksen asukkaat lausuvat monenlaisia näkemyksiä. Ne ovat enimmäkseen ylistäviä. Tapaamme myös keksijän, postinkantajan, sokean pianonrakentajan ja lastentarhanopettajan. Lisäksi käymme useassa tanskalaiskodissa. Näemme myös lehmiä, lampaita ja lintuja sekä uljaan metsästäjäkissan, unohtamatta hyväkäytöksistä koiraa.

Elokuva on arkkitehtuurifilmeistä tunnetun työryhmän muutaman vuoden takainen taidonnäyte ja todiste siitä, että myös sosiaaliseen toimivuuteen tähtäävä nykyarkkitehtuuri voi parhaimmillaan oikein hyvin.

Teksti: Tarja Nurmi, arkkitehti SAFA

The Infinite Happiness. 2015. 85 Min. Kuvaus: Ila Bêka Ääni: Louise Lemoine Tuotanto: Bêka & Lemoine, Bjarke Ingels Groupin Tuella

Ohj. Kajsa Andersö, 2018, 59 min

Tuore ruotsalainen dokumenttielokuva tarkastelee kaksivaiheisen arkkitehtuurikilpailun ehdotusten laatimista. Saamme kutsun katsomaan Ruotsin tunnetuimman arkkitehdin, Gert Wingårdhin toimistoa, jossa päästään jopa kilpailun haastavaan loppuvaiheeseen.

Kyse on Tukholman Blasieholmenille ajatellusta Nobel-keskuksen uudisrakennuksesta paikalla, joka sijaitsee välittömästi Nationalmuseetin takana. Kovatasoisen arkkitehtuurikilpailun voitti lopulta englantilainen arkkitehti David Chipperfield toimistoineen.

Ohjaaja ja kuvaaja seuraavat ruotsalaistoimiston työskentelyä kumpaisenkin kilpailuvaiheen kimpussa. Pääsemme myös arvokkaisiin juhliin ja Wingårdhien Göteborgin lähellä sijaitsevaan kesäpaikkaan lempinimeltään Torpet. Gert pohdiskelee kollegoidensa kanssa kilpailulle valittua paikkaa ja sitä, onko arkkitehtuurikilpailun kakkosvaiheessa noudatettava ensimmäisen vaiheen periaatteita vai voidaanko ehdotus ajatella täysin uudelleen. Elokuvan nimi tuleekin toimiston tavasta ratkaista tämä ongelma.

Katsojalle, joka ei tunne arkkitehtien työskentelymetodeja, dokumentti antaa paljon tietoa jalustalle nostetun ammattikunnan työympäristöstä ja uupumattomasta tavasta hioa suunnitelmia ja kilpailuehdotuksia. Alan huipulla myös kilpailu on kovaa ja päivät välillä pitkiä, mutta toimistoon täytyy olla mukava tulla. Tämän päivän suunnittelutyö on suuressa määrin yhteistyötä. Jonkun on kuitenkin osattava sanoa se viimeisin sana.

The Nobel Snowflake on poikkeuksellisen kiinnostava ja ajankohtainenkin sikäli, että se panee miettimään, kuinka monta uutta ja ns. ikonista suurta rakennusta tai rakennelmaa voidaan mahduttaa historialliseen ja merelliseen ympäristöön. Ruotsissa hanke, rakennuksen ehdotettu sijainti sekä kilpailun lopputulos ovatkin herättäneet poikkeuksellisen voimakasta keskustelua, sekä asiantuntijoiden että kansalaisten piirissä.

Teksti: Tarja Nurmi, arkkitehti SAFA

The Nobel Snowflake. 2018. 59 min.
Ohjaaj: Kajsa Andersö
Kuvaus: Tomas Boman

Tanskalainen Hans Christian Post on asunut pitkiä jaksoja Saksassa. Berliini on hänelle erinomaisen tuttu ja hän on tehnyt Alexanderplatziin liittyen sekä dokumenttifilmin että väitöskirjansa.

Whose City pohtii Berliiniin liittyvää kaupunkisuunnittelukeskustelua 1990-luvulta saakka eli siitä asti, kun Berliinistä tuli uudestaan Saksan pääkaupunki.

Filmi käsittelee kaupungin problematiikka ja arvioi entisen kaupunkisuunnittelupäällikkö Hans Stimmannin kehittelemiä pelisääntöjä rikkonaisen ja suuresti kärsineen kaupungin keskustan uudelleenrakentamiseksi.

Elokuvassa kysytään: kenelle kaupunki oikeastaan kuuluu? Kuuluuko se berliiniläisille, kansainvälisille kiinteistösijoittajille, luksusasuntoja haluaville rikkaille tulijoille, luoville ihmisille, turisteille, muualta tulleille? Voiko kaupungissa olla puutarhatontteja, mitä tehdä entiselle DDR:n ajan rakennuskannalle, kuinka tehdä kaupunkia joka on edelleen berliiniläisten oma kaupunki?

Ääneen pääsee useita kaupunkisuunnittelun ammattilaisia, historioitsijoita ja suunnittelevia arkkitehteja. Tapaamme myös Dimitri Hegemannin, jonka perustama legendaarinen Tresor-klubi on sittemmin joutunut kiinteistöbisneksen uhriksi. Pääsemme pohtimaan, onko luovalla luokalla, saati keskiluokallakaan enää mahdollisuutta asua ja voida hyvin legendaarisessa kaupungissa. Berliinin ongelmat ovat ajankohtaisia muuallakin, eivätkä vastaukset ole missään nimessä yksinkertaisia.

Teksti: Tarja Nurmi, arkkitehti SAFA

Whose City? – Wessen Stadt? 2017. 54 Min. Käsikirjoitus Ja Tuotanto: Hans Christian Post Yhteistuottaja: Michael Truckenbrodt Haastateltavina Mm. Hans Stimmann, Regula Lüscher, Victoria M. Lampugnani, Dorothee Dubrau, Daniel Libeskind Jne.

Festivaali on toteutettu yhteistyössä Arkkitehtuurimuseon ja Goethe-Institut Finnlandin kanssa.

Tapahtumaa ovat tukeneet ATL Arkkitehtitoimistojen liitto ja Suomen arkkitehtiliitto Safa.