The Secret Capital of EGS:
3. Visuaalinen ohjeistus epäyhtenäiseen kaupunkikuvaan
Missä: karhu concept storen ikkuna, lasipalatsi, mannerheimintie 22–24
Kaupungin kasvot ovat täynnä kirjaimia, enin osa koneiden tuottamaa ja kaupallista. Mutta osa kirjoittaa edelleen käsin.
Nyt on saavuttu pääkaupungin kuuluisimpien neonvalojen nurkille. Lasipalatsi on tunnettu välkkyvistä valoistaan, ja kaupungissa kulkiessa näkee muutenkin paljon tekstejä, nimiä ja viestejä, joista suurin osa on rahalla laitettuja, yhä useammin koneen kirjoittamia.
Siellä täällä pääkaupungissa voi kuitenkin havaita myös käsinkirjoitettuja tekstejä ja nimikirjaimia. Ne ovat rosoisia, joskus vähän valuvia, eikä niistä aina saa selvää. Ne ovat tervehdyksiä EGSin tasavallasta. Yksi näistä tervehdyksistä loistaa hetken aikaa näyteikkunassa: EGSin kolme kirjainta.
Kyseessä on samaan aikaan kuva, teksti ja nimi, sillä EGSin tasavallassa asukkaat valitsevat itse oman nimensä, ja yleensä ne ovat tällaisia, vain muutaman kirjaimen mittaisia. Ne ovat salanimiä, taiteilijanimiä ja kunnianimiä, eivät mitään kieltä ja samaan aikaan kaikkia. Nimen myötä taiteilija saa uuden kansalaisuuden, jolla ei ole kotimaata tai sukupuolta. Tapoihin kuuluu, että nimi piirretään osaksi kaupunkia.
EGSin tasavallassa asukkaat valitsevat oman nimensä.
Vakiomaailmassa EGSin tasavallan tervehdyksiin on suhtauduttu myös vihamielisesti. Vuosina 1998–2008 Helsingin päättäjät, poliisit ja vartijat jahtasivat nuoria taiteilijoita nollatoleranssin nimissä, pysäyttääkseen töhryt, niin kuin he sanoivat. Tavoitteena oli turvata kaupungin julkiset kasvot ja tekstit.
Sallittuja olivat mainokset ja opasteet, kiellettyjä graffitit, tarrat ja julisteet. EGSin tasavallan liittolaiset ja lähettiläät kävivät vastaiskuun, ja lopulta taiteilijat voittivat.
Nykyään Helsingissä voi edelleen nähdä jonkin verran kerrostumia. Eri aikakausien arkkitehtuuria on jäljellä, ja vaikka kirjaimia on lähinnä mainoksissa, on niitä myös sähkökaapeissa ja lyhtypylväissä.
EGSin tasavallassa mainoksia ei juuri ole, tai jos on, ne kutsuvat yhteisiin iloihin. Sitä enemmän valtakunnassa on ihmisten omaa tekstiä, sillä täällä kaikilla on oikeus kirjoittaa nimensä kaupunkiin.
Tasavallan hupsu kaupunkikuva
Vakio-Helsingissä, kuten kaikissa suurissa kaupungeissa, on pitkään vallinnut halu hallita ja kontrolloida sitä, miltä yhteinen tilamme näyttää, tuntuu ja kuulostaa. Taustalla on tarve yhdenmukaistaa, standardisoida ja steriloida. Samalla on pyritty rajaamaan se joukko, joka saa määritellä kaupungin kasvot ja kirjoittaa kaupungin sanat.
1960- ja 1970-luvuilla tämä kontrollintarve purkautui raivokkaana purkuvimmana. Uusklassisia rakennuksia, puutaloja ja jugendpalatseja purettiin kymmenittäin. Tavoitteena oli kitkeä pois kerrostuneisuus, eli ne historialliset tasot ja rypyt, jotka tekevät kaupungista elävän.
Kaupunkimaiseman kurinalaisuuden ihannointi huipentui 1970-luvulla tiukkoihin julkisivuohjeisiin ja keskusteluun ympäristöestetiikasta. Kaikki koristeellinen ja kekseliäs leimattiin visuaaliseksi saasteeksi. Väitettiin jopa, että värikkäät neonvalot aiheuttavat kaupunkilaisille stressiä. Ratkaisuksi tarjottiin saksalaista, koristelematonta Akzidenz Grotesk -typografiaa. Värit haluttiin rajata valkoiseen ja siniseen. Jos tämä visio olisi toteutunut, Helsinki näyttäisi vanhan ajan puhelinluettelolta, informatiiviselta ja toimivalta, mutta tympeän tylsältä.
EGSin tasavallassa pääkaupunkikuvaan tulee suhtautua vapaasti ja huumorilla. Kaupungissa pitää olla rosoa, yllätyksiä, epäkohtia ja virheitä, kauniita ja rumia asioita rinnakkain. Koristeellisuus, hauskuus ja epäkäytännöllisyys ovat tervetulleita. Kaupunki ei ole tuloshakuinen tai säädelty järjestelmä. Epätoimiva kaupunki voi olla toimiva, täynnä värejä ja sanoja, jotka eivät mahdu taulukkoon.
Jatka matkaa kohti seppien aukiota. Bongaa matkalla keikkajulisteita, tarroja ja EGSin tasavallan tervehdyksiä.
Ulkoviestintää EGSin tasavallan pääkaupungissa 1970-luvulla.