Birger Carlstedtilla (1907–1975) on arvokas asema Föreningen Konstsamfundetin kokoelmassa. Ehkä vierailitkin talvella 2019–2020 Carlstedtin elämäntyötä esitelleessä Kultainen kissa -näyttelyssä Amos Rexissä? Carlstedtin testamenttilahjoitukseensa kuuluu useita satoja maalauksia, lukematon määrä piirustuksia ja luonnoksia taiteilijan kaikilta kehitysvaiheilta sekä hänen uraansa liittyvää muuta materiaalia ja esineistöä.

Carlstedt oli suomalainen modernismin edelläkävijä, abstraktin taiteen uranuurtaja ja monilahjakas, maailmaa nähnyt dandy, joka työskenteli maalauksen lisäksi sisustussuunnittelun, muotoilun ja lavastuksen sekä monumentaalimaalauksen parissa.

Nuoruudessaan Carlstedt kuului harvoihin taiteen kokeilijoihin maailmansotien välisen ajan vanhoillisissa kulttuurioloissa. Hän matkusti paljon ja osallistui aikansa taidekeskusteluihin. Monen vaiheen ja tyylillisen kehityskauden jälkeen hän päätyi 1950-luvun alussa täysin ei-esittävään geometriseen abstraktiin ilmaisuun, jota hän määrätietoisesti kehitti uransa loppuun saakka 1970-luvulle. Carlstedt oli poikkeuksellisen monipuolinen taiteilija. Maalausten lisäksi hän suunnitteli tekstiilejä ja huonekaluja sekä muun muassa elegantin ja modernin sisustuksen Le Chat Doré -nimiseen kahvilaan Helsingissä.

Birger Carlstedt

Birger Carlstedt syntyi Helsingissä 12.7.1907. Hänen vanhempansa olivat Ruotsin Karlskronassa syntynyt Johan Wilhelm Carlstedt ja Siuntiossa syntynyt Amanda Josefina Lindström, jotka pyörittivät Helsingissä ravintolaa. Carlstedtit asuivat pitkään Balderin talossa, Senaatintorin laidalla. Varakkaan perheen poikana Birger vietti etuoikeutetun lapsuuden, ja kielitaitonsa ansiosta hänellä oli mahdollisuus altistua eurooppalaisen taiteen vaikutuksille hyvin varhain. Johan kuoli 1913, ja Amanda jatkoi ravintoloitsijana useissa helsinkiläisravintoloissa aina vuoteen 1938 asti.

Carlstedt opiskeli Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja Taideteollisessa keskuskoulussa vuosien 1926–1928 välisenä aikana ja sai yksityisopetusta Werner Åströmiltä. Hänen taiteellinen uransa alkoi opintojen jälkeen 1920-luvun lopulla, josta ovat peräisin hänen varhaisimmat maalauksensa. Tuolloin Birgerillä oli myös sisustusalan yritys, ja hän työskenteli Le Chat Dorén kaltaisten, kuvataidetta ja sisustussuunnittelua yhdistelevien projektien parissa, joissa hänen ensimmäinen puolisonsa Ingegärd Jacquette af Forselles (1906–1933) lienee ollut tärkeä yhteistyökumppani. Jacquetten varhaisen kuoleman jälkeen Birger avioitui seuraavan kerran vasta 1941 Inga Hjördis Beatrice Roosin (1913–1970) kanssa ja pariskunta asui Birgerin suunnittelemassa ateljeetalossa Espoon Matinkylässä. Liitto päättyi eroon ja vuonna 1949 Carlstedt avioitui tanskalaissyntyisen konserttipianisti France Ellegaardin kanssa (1913–1999). Pariskunta asui yhdessä Matinkylän ateljeetalossa Birger Carlstedtin kuolemaan saakka vuonna 1975.