
Opettajille
Hei opettaja/ohjaaja! Tältä sivulta löydät Amos Rexin palvelut juuri sinun ryhmääsi varten: opastetut kierrokset, omatoimitehtävät vierailulle sekä taidepajakokonaisuudet. Lisätietoa saapumisesta museolle saat tältä sivulta.
Alla olevalla lomakkeella voit ilmoittautua Amos Rexin kouluille tarkoitetulle postituslistalle, jonka kautta saat ensimmäisenä tietoa kouluille suunnatusta ohjelmasta ja opettajien infotilaisuuksista.
PS. Tavoitteenamme on kehittää Amos Rexistä loistava vierailukohde kouluryhmille, luoda elämyksiä oppilaille ja tukea opettajia työssään. Risuja ja ruusuja voi lähettää osoitteeseen: museum@amosrex.fi. Kiitos! <3

Ryoji Ikeda
Ryoji Ikeda on japanilaisen säveltäjän ja taiteilijan Ryoji Ikedan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa. Näyttely on esillä Amos Rexissä 27.9.2023–25.2.2024.
Museon arkkitehtuurin innostama näyttely koostuu viidestä installaatiosta, jotka käsittelevät maailmankaikkeuden näkymättömät ulottuvuudet ja havainnon rajoja. Esillä on myös kaksi uutta, taiteilijan välittömään tilakokemukseen perustuvaa teosta.
Japanissa Gifussa syntynyt, elektronisen säveltäjän koulutuksen saanut Ikeda työskentelee datan visualisoinnin, rytmin, valon ja äänen parissa. Taiteilija työstää kaikkia materiaalejaan säveltäjän tapaan. Oli sitten kyse äänitaajuudesta, fyysisestä tilasta, sykkivästä valosta, kuvapikselistä tai jostain muusta datapisteestä, Ikedalle ne ovat kaikki osa sävellysprosessia, joka toimii eräänlaisena tutkimusmenetelmänä. Mistä kaikesta universumi koostuu, pienimmistä hiukkasista äärettömiin galakseihin?
Osa Amos Rexissä nähtävistä teoksista perustuvat mm. NASAn, Human Genome -projektin ja CERN:in massiivisesta aineistosta kerättyyn dataan. Ikeda tulkitsee tieteen tapaan luokitella dataa, mutta antaa datakokonaisuuksille rytmin ja dramaattisen kaaren, jota luonnehtii vastakkaisuuksien ja äärettömyyksien sekoittaminen miltei matemaattisella tarkkuudella. Näin Ikeda luo aisteja terävöittäviä, hypnoottisia tiloja, jotka laajentavat tapaamme nähdä todellisuus.
Näyttelyn on kuratoinut Terhi Tuomi.
Teokset sisältävät välkkyvää kuvaa, näyttelyn ensimmäinen teos myös nopeasti vilkkuvaa strobovaloa.
Näyttely sisältää kovaa ja korkeaa ääntä.
Näyttelyssä on pimeää.
Tehtäviä vierailulle
Löydät tästä koko joukon erilaisia tehtäviä sekä parin kanssa että ryhmässä tai yksin tehtäväksi. Tehtäviä voi tehdä ennen tai jälkeen vierailua tai museolla paikan päällä.
Ennen vierailua
Virittäkää aistejanne ennen museovierailua! Tehtävän voi toteuttaa missä vaan, esimerkiksi koulun pihalla.
1. Tarvitset mukaan paperia, alustan, ja kynän. Löydä mukava paikka asettua ja sulje silmät.
2. Keskity ensin siihen, mitä ääniä kuulet ympärilläsi. Ovatko ne liikkuvia, muuttuvia tai pysyviä, korkeita vai tuskin kuultavissa? Pystytkö paikantamaan niitä?
3. Pitäen silmät kiinni ja kuunnellen, seuraa kaikkia ääniä, joita kuulet ja piirrä niistä kartta. Minkä muotoisilta ne kuulostavat? Ovatko ne kovia katkonaisia viivoja, vai koskettaako kynä juuri ja juuri paperiin? Älä mieti sitä, miltä kädenjälki tulee näyttämään.
4. Avaa silmät ja tutki karttaasi. Voitte myös vaihtaa piirustuksia kaverin kanssa, ja kokeilla seurata tai tulkita toistenne karttoja.
Lisätehtävä: Jos aistit tehtävän aikana myös jotain muuta, esimerkiksi tuoksuja tai tuulta, voit piirtää nekin kartalle. Ehkä käytät niihin eriväristä kynää.
Paikan päällä
Ryoji Ikedan teokset voidaan mieltää tutkielmina, joissa taiteilija jäljittää maailmankaikkeuden jatkuvaa muutosta. Olemme myös itse osa sen valtavuutta. Koordinaattisi, eli sijaintisi maapallolla antaa jatkuvasti muuttuvaa tietoa, koska sinä ja myös taivaankappaleet olette jatkuvassa liikkeessä. Puheesi ja hengityksesi saa ilmakehän hiukkaset värähtelemään eri voimakkuudella. Myös näkemämme värit, valo ja varjot muuttuvat liikkuessamme, koska ympäröivämme esineet ja pinnat heijastavat valoa eri tavoin jo hieman eri kulmista. Ja niin edelleen.
Kun kaipaamme rauhallisempaa menoa jatkuvan myllerryksen keskellä, voidaan aina asettua kehoon. Mikä on sydämesi taikka hengityksesi rytmi juuri nyt? Ota selvää laittamalla käden rintakehän tai mahan päälle hetkeksi. Miltä tuntuu? Voit sulkea silmäsi. Kun olet löytänyt sydämesi tai hengityksesi rytmi, suunnata keskittymisesi taas ulospäin. Mitä muita rytmejä havaitset ympärilläsi?
Paikan päällä
Sigurd Frosteruksen kokoelmasalissa on hyvin erilainen tunnelma kuin Ryoji Ikedan teosten äärellä.
Valitkaa lempiteos ja selvittäkää, minkä ikäinen taiteilija on ollut teosta tehdessään.
Kaikki taide on kerran ollut nykytaidetta – miten kokoelmasalin teokset eroavat tämän päivän kuvataiteesta? Mitä tämän salin taiteilijat ovat tutkineet? Ja löydättekö salissa jotain yhtenäisyyksiä Ikedan teoksiin?
Paikan päällä / vierailun jälkeen
Halusin vain ymmärtää, mitä luonto on.
– Ryoji Ikeda
Taiteilijan työskentelyä saattaa johdattaa jokin hyvin yksinkertainen ihmetys, johon ei kuitenkaan ole mitään yksiselitteistä vastausta. Mitä sinua jää ihmetyttämään näyttelykäynnin jälkeen? Tultuasi näyttelysalista ulos, kirjoita ylös yksi vierailun aikana herännyt kysymys. Kysymys voi liittyä mihinkä vaan ajatukseen, muistoon, kokemukseen tai tuntemukseen, joka ilmestyi näyttelykäynnin aikana. Ehkä joku äsken nähtyäsi kuva tai kuultuasi ääni sai sinut ihmettelemään.
Palatessanne kouluun voitte vaihtaa kysymyksiä keskenänne, ja käyttää hetki aikaa toistenne pulmien selvittämiseen – siinä määrin kuin mahdollista. Voiko kaikkeen edes vastata, tai pitääkö?
Vierailun jälkeen
Dataa voidaan tuottaa loputtomiin, ja melkein mistä vaan. Datan avulla mitataan, lasketaan, jäljitetään, hahmotetaan ja ennakoidaan. Minkälaista dataa sinä jätät jälkeesi?
Kirjoita ylös niin paljon dataa kuin keksit itsestäsi kymmenessä minuutissa. Data voi olla numeroita, kuten ikä tai kengännumero, mutta myös vaatteidesi tai silmiesi värejä tai muita faktoja itsestäsi – kuten lempielokuvasi.
Kun aika loppuu tai et keksi enempää, tarkastele listaa ja keksi tapa luoda keräämästäsi data muotokuva ainoastaan listan asioita käyttäen (jos et ole kirjannut ylös, että sinulla on 2kpl sierainta, et saa tehdä niitä kuvaasi, jne.) Muista, että muotokuva voi olla paljon muuta, kun ulkonäön kuvaamista – voit myös kuvata joku itsessäsi löytyvä piirre tai ominaisuus, mielentilaasi taikka esine, jolla on henkilökohtainen merkitys sinulle. Tekniikka ja tyyli on vapaa, tai opettaja voi päättää välineet.
Ryhmät

Ohjattu kierros
Soveltuu kaikille, myös päiväkoti -ja ala-asteryhmille
Mistä maailmankaikkeus koostuu? Ohjattu kierros Ryoji Ikeda -näyttelyyn on syväsukellus taiteilijan aisteja terävöittävään maailmaan. Lyhyen johdatuksen jälkeen opas luotsaa ryhmää näyttelyn läpi, minkä jälkeen kokoonnutaan museon taidepajatilaan Studio Rexiin jakamaan kokemuksiamme. Taidepajatilassa syvennymme myös näyttelyn keskeisiin teemoihin eri ääneen ja kuvaan liittyvien kokeilujen kautta.
Ennen kuin varaat, haluamme mainita, että näyttelyssä on pimeää sekä voimakasta ääntä. Teokset sisältävät vilkkuvaa valoa ja kuvaa.
Kesto | n. 1 h |
---|---|
Kielet | suomi, ruotsi, englanti |
Ryhmäkoko | enintään 25 oppilasta / opas * |
Hinta | 60 € (vain arkipäivinä) |
Huom. | Amos Rex on kiinni tiistaisin. Museo aukeaa aina klo 11.00. |
* = Yksi aikuinen/15 lasta kohden
Intro näyttelyyn
Soveltuu parhaiten yläasteen oppilaille ja toiseen asteen opiskelijoille
Intro on lyhyt opastus ennen näyttelyyn astumista. Introssa kuulette taustaa Ryoji Ikedasta ja hänen taiteellisesta työskentelystään, ja se antaa eväitä näyttelyn kokemiseen. Lopuksi opas lähettää teidät kiertämään näyttelyä itsenäisesti, jonka jälkeen voitte jakaa taiteen äärellä heränneitä ajatuksia museohenkilökunnan kanssa. Näyttelyn äänimaiseman ja pimeyden takia introa ei pidetä näyttelytiloissa, vaan ryhmä kokoontuu Studio Rex taidepajatilaan.
Ennen kuin varaat, haluamme mainita, että näyttelyssä on pimeää sekä voimakasta ääntä. Teokset sisältävät vilkkuvaa valoa ja kuvaa.
Kesto | n. 20 min. |
---|---|
Kielet | suomi, ruotsi, englanti |
Ryhmäkoko | enintään 25 oppilasta / opas * |
Hinta | 30 € (vain arkipäivinä) |
Huom. | Amos Rex on kiinni tiistaisin. Museo aukeaa aina klo 11.00. |
* päiväkodit ja 1-6-luokkalaiset: näyttelytiloissa on pimeää, joten turvallisuussyistä ryhmän mukana tulee kulkea 1 aikuinen/5 lasta


Omatoimivierailu
Soveltuu parhaiten yläasteen oppilaille ja toiseen asteen opiskelijoille
Varaattehan ryhmävierailunne aina etukäteen, jotta voimme palvella teitä parhaiten paikan päällä. Mikäli museossa on ruuhkaa, ennakkoon varatuilla ryhmillä on etuoikeus vierailla. Mikäli ette ole ilmoittaneet saapumistanne etukäteen, varautukaa mahdolliseen odotteluun tai tulemaan väljempänä hetkenä toisen kerran uudestaan.
Väistättehän myös ryhmänne kanssa mahdollisia opastusryhmiä näyttelytiloissa, jos osutte kohdakkain.
Ennen kuin varaat, haluamme mainita, että näyttelyssä on pimeää sekä voimakasta ääntä. Teokset sisältävät vilkkuvaa valoa ja kuvaa.
Ryhmäkoko | Max. 25 oppilasta ja 1 opettaja/15 lasta kohden* |
---|---|
Hinta | Ilmainen sisäänpääsy museoon (2.asteen koulutukseen saakka) |
* päiväkodit ja 1-6-luokkalaiset: näyttelytiloissa on pimeää, joten turvallisuussyistä ryhmän mukana tulee kulkea 1 aikuinen/5 lasta
Ota yhteyttä opasvaraukseen
Opasvarauksen tavoitat:
puh. 09 6844 4633
Avoinna ma, ke ja to klo 13–16
booking@amosrex.fi
Museon säännöt
Miten museolla ja miksi? Museon säännöt ovat olemassa sekä taideteoksia että kävijöitä varten. Taidemuseoiden tehtävänä on esittää arvokkaita teoksia ihmisten iloksi tavalla, joka varmistaa niiden säilymisen myös tulevaisuutta varten!
- Näyttelytiloihin ei saa viedä juomia tai reppuja, eikä isoja laukkuja.
Jos teosten päälle läiskyy tippakin nestettä, ne voivat mennä pilalle. Isot laukut ja reput taas saattavat vahingossa osuessaan naarmuttaa teosta. - Kuvia saa mielellään ottaa, mutta ilman salamaa.
Teokset ovat valoherkkiä, esimerkiksi piirustukset ja maalaukset haalistuvat valossa. - Teoksiin ei saa koskea, ellei toisin mainita.
Ne saattavat vaurioitua ja likaantua, tai liikkua pois alkuperäiseltä paikaltaan. - Huomioittehan muut ryhmät vierailun aikana.
Jos vierailette ilman opasta, annattehan opastetuille ryhmille etuajo-oikeutta näyttelytiloissa. - Opettaja on vastuussa ryhmästä koko vierailun ajan.
Muuta
- Muutamassa säilytyslokerossa on pistorasia, jossa voi ladata kännykkää.
- Museossa ei ikävä kyllä ole erillistä tilaa eväiden syöntiin. Jos sää suo, suosittelemme evästaukoa museon sisäpihan kummuilla! Museon vieressä on myös kahviloita.